Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Eppu Salminen

Finlandia Saimaalla sai itkemään

2000-luvun alkupuolella olin viettämässä ystävieni kanssa juhannusta Saimaan rannalla, lähellä Savonlinnaa. Aurinko paistoi, ja istuin raukeana saunan terassilla.

Olin tehnyt aiemmin päivällä vihdan, jonka vartta olin vahvistanut jeesusteipillä. Sillä sai hyvän otteen, jos halusi saunottaa itseään tai kaveria oikein isolla kädellä. Oli saunotettu.

Kroppa ja mieli raukeana otin kulauksen kylmästä oluesta ja hengitin kesän tuoksua. Saunan puolelta kuului kiukaan sihahdus, sitten puheensorinaa ja naurua. Kävelin terassilta lähtevän laiturin päähän ja hyppäsin viileään järveen. Liu’uttuani pitkään veden alla, nousin pintaan ja katsoin vastarannalle. Punaisen mökin edustalta joutsen kipusi lekottaen lentoon.

Saunan jälkeen söimme illallista. Kaikki olivat tuoneet jotain. Ruuat aseteltiin pitkälle pöydälle, josta kaikki saivat täyttää lautasiaan makunsa mukaan. Muikkuja, perunoita, silliä, kanavartaita, kinkkua, lohta, salaattia, raparperipiirakkaa, melonia, kerma- ja juustokakkua, lettuja. Minä olin tuonut villisikaa kaverini farmilta. Koska snapsilaseja ei löytynyt, nautittiin pakkasesta otettua Koskenkorvaa munakupeista.

Kun Kalliolle kukkulalle -biisi oli laulettu kolme kertaa vaihtelevalla menestyksellä, oli aika sytyttää kokko. Rannassa oleva, oksista ja risuista kyhätty nelimetrinen rakennelma oli valmisteltu huolella. Nyt puiden päälle roiskittiin sytytysnestettä ja raapaistiin tikku. Kuului humahdus. Liekit.

Katselin kesäillassa palavaa tulta. Mielessäni soi Eino Leinon runo, sama, joka hänen hautakiveensäkin on kaiverrettu: On elon aika lyhyt kullakin / Siis palakaamme lieskoin leimuvin / tulessa kohotkaamme korkealle! / Maa maahan jää / mut henki taivahalle.

Lyhyen ihmiselon huolet ja murheet tuntuivat sillä hetkellä todella väliaikaisilta.

Olin ostanut edellisellä viikolla pienen kauko-ohjattavan kilpaveneen. Tuota puna-kelta-valkoista pikaliipparia oli jo testattu Vantaanjoessa. Nyt oli vuorossa Saimaa. Juhannuksen kunniaksi Kiinnitin veneeseen lyhyen kepin, jonka päässä oli pieni Suomen lippu. Kun lapset ohjasivat venettä rantavedessä, hulmusi lippu sen kannella.

Yksi paikallaolijoista, oopperalaulaja Helena Juntunen inspiroitui tunnelmasta niin, että hän alkoi laulaa Jean Sibeliuksen Finlandiaa. Hänen äänensä kaikui vetten päällä hiljalleen hämärtyvässä illassa. Taustalla kuului pienen veneen potkurin surina ja kokossa palavien oksien ritinä.

Oi Suomi, katso, sinun päiväs koittaa / Yön uhka karkoitettu on jo pois / Ja aamun kiuru kirkkaudessa soittaa kuin itse taivahan kansi sois / Yön vallat aamun valkeus jo voittaa / Sun päiväs koittaa, oi synnyinmaa.

Katselin loimuavaa tulta ja kaunista järvenselkää. Näin tuulessa värisevät koivunlehdet, maljoja kohottelevat ystävät sekä rannalla juoksevat lapset. Katsoin pientä venettä ja lippua, joka jaksoi tarpoa sitkeästi eteenpäin aalloissa ja tuulessa. Huomasin itkeväni.

Oi, Suomi on.

Kirjoittaja on lahtelaistaustainen näyttelijä.

Eppu Salminen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Eppu Salminen

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X