Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Eppu Salminen

Malja Kalle Holmbergille ja Pekka Valkeejärvelle

Olin elokuussa katsomassa Pekka Heikkisen ohjaamaa Maltti ja Valtti -esitystä Pyynikin kesäteatterissa. Muistelimme esityksen jälkeen aikanaan samassa paikassa tehtyä Tuntematon sotilas -näytelmää, jossa olimme molemmat mukana.

”Aikaa on kulunut lähes 20 vuotta ja ollaan kaikki vielä hengissä!”, totesi Koskelaa näytellyt Heikkinen. Vastasin hymyillen, että se on kyllä ihme.

Ihme loppui viime tiistaina, kun tieto sekä Kalle Holmbergin että Pekka Valkeejärven kuolemasta tuli julkisuuteen.

Pekka Valkeejärven näyttelemä Rokka oli kesän 1997 päällikkö. Hänen karhumainen rauhallisuutensa ja karismansa johdattelivat joukkoja yhteen upeimmista esityksistä, joka Suomessa on koskaan tehty. Hänestä huokui voima ja kaiken epäoleellisen poissulkeva keskittyminen. Vapaalla oltiin kuin Ellun kanat (legendaarisessa ravintola Fall’sissa), mutta asialliset hommat suoritettiin pieteetillä.

Työpäivät alkoivat Holmbergin tunnin mittaisella saarnalla teatterista ja maailman menosta. Sitten alkoivat intensiiviset harjoitukset. Kalle pyöri helteisessä katsomossa ilman paitaa ja huusi ohjeita. En nähnyt hänen koskaan poistuvan tauolle. Hän ei syönyt mitään. Joskus joku sai tyrkytettyä hänelle lasin vettä.

Treeneissä Holmberg saattoi äkkiä hyökätä näyttämölle, keskelle juoksevia sotilaita, tankkeja ja hevosia käskyttäen samalla näyttelijöitä. Jos oma ääni ei riittänyt (yleensä riitti), hän tempaisi esiin megafonin. Kerran hän pyörtyi uupumuksesta.

Sateella ryömittiin vedessä ja liejussa. Joskus ukkonen tai yli lentävä Hornet säesti menoa. Kun tein Riitaojana kiroillen kuolemaa lätäkössä, Kalle huusi: ”Älä välitä, tämän jälkeen ei mikää tunnu enää missään!” Sitten hän nappasi kiväärin Antti Virmavirralta, meni makaamaan märkään maahan ja tunki aseen piipun suuhunsa. Puhe ei tauonnut. Epäselvästä artikulaatiosta huolimatta Lehdon kuolinkohtaus tuli valmiiksi.

Pyynikin miesnäyttelijät muodostivat siihen aikaan pornolauluistaankin tunnetun Jalmari Kolu -säätiön. Jäseneksi pääsi vain salaisten rituaalien kautta. Kerron nyt mitä niissä tapahtui.

Kokeet järjestettiin Tampereen teatterin lämpiössä, jossa kokelas joutui näyttelemään sohvan takaa itse kirjoittamansa nukketeatteriesityksen. Nukkeina toimivat ”Pyhät Käsinuket”. Ne olivat keltaiset työmaarukkaset. Sitten raati arvioi esityksen. Jos jäsenyys myönnettiin, pyydettiin kokelasta laskemaan housut nilkkoihin ja pyllistämään. Sen jälkeen häntä lyötiin hanskoilla kerran molemmille takamuksille. Yleensä lujaa.

Kesän lopussa säätiö päätti pyytää Kalle Holmbergia kunniajäseneksi.

Kun Kalle sitten seisoi Tampereen teatterin lämpiössä, eräs raatilaisista otti esiin Pyhät Käsinuket, teki lyöntieleen ja katsoi kysyvästi meitä muita. Valkeejärvi nauroi ja sanoi: ”Mä kyllä mielelläni näkisin…”. Mutta ei me sittenkään uskallettu.

Kiitos kaikesta Kalle ja Pekka. Oli kunnia tuntea teidät. Nostan Korsikan vuoristossa maljan ja lähetän rakkaat terveiset sinne jonnekin.

Nähdään.

Kirjoittaja on lahtelaislähtöinen näyttelijä.

Eppu Salminen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Eppu Salminen

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi