Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Eppu Salminen

Liikutuin kyyneliin Martti Syrjän edessä

Suosikikissa oli vuonna 1978 arvostelu Eppu Normaalin ensimmäisestä singlestä, Poliisi pamputtaa taas. Kriitikko haukkui kipaleen lyttyyn. Hän ennusti, ettei ”kyseisestä bändistä tulla kuulemaan enää ikinä yhtään mitään”. En muista kuka kriitikko oli. Ei muista kukaan muukaan.

Vuonna 2004 olin Ratinan stadionilla kun 30 000 fania huusi kurkku suorana: Eput on ihania! Tänä lauantaina he, niin fanit kuin Eputkin, ovat siellä taas. Niin olen minäkin. Konsertti on tietenkin loppuunmyyty.

Lukuisten festareiden lisäksi olen nähnyt Eput ainakin Lahden Urheilutalolla, Kasisalilla ja Osakkeella, Helsingin Hartwall-areenalla, Lontoon 100 Clubilla, Tampere-talossa ja Ratinassa, Kansallisteatterin lavalla, Ylioppilastalolla, Kaapelitehtaalla, Pasilassa, Tavastialla, yksityiskeikalla olohuoneessa Levillä sekä Teivon raviradalla. Keikkoja on kertynyt plakkariin yli sata.

1990-luvun lopulla Ruisrokissa Pantsen puoliso, Kirsi-Kaisa Sinisalo, veti minut kanssaan keikan jälkeen eturivistä lavan taakse. Hän kutsui bändin paikalle ja otti meistä kertakäyttökamerallani ryhmäkuvan. Kiitokseksi tarjouduin kantamaan Pantsen soittimen hotellille. Turun keskustassa meidät pysäytettiin ja minulta pyydettiin nimikirjoitusta. Ilmeisesti siksi, koska kannoin kitaraa. Huppu päässä olevaa Syrjää ei tunnistettu. Kirjoitin paperiin: Eppu. Pantse vilkaisi lappua, nyökkäsi hyväksyvästi ja jatkoimme matkaa.

Pukuhuoneeni seinällä teatterissa on kehystetty kuva, jossa Pantse, Juha, Aku, Martti ja Sami hymyilevät minulle isällisesti.

Sadan vuoden päästäkin -levyn tiimoilta tehtiin vuonna 2005 kiertue joka huipentui 24. maaliskuuta Tavastialle. Rauman Lukko oli lähettänyt Helsingin IFK:n samana päivänä lomalle SM-liigan playoffeista ja koko joukkue oli paikalla konsertissa.

Seisoimme Tavastian yläkerran pöydillä Jarkko Ruudun ja muiden pelaajien kanssa. Salmiakkikossu virtasi ja laulu raikasi. Jossain vaiheessa rynnimme Ruudun kanssa aivan lavan eteen. Pogoilumme ilman paitoja herätti ansaittua huomiota myös bändin jäsenissä.

Viimeisen biisin jälkeen sujahdin lavan kautta takahuoneeseen ja ylistin Martti Syrjälle juuri päättynyttä keikkaa. Lausuin kiitoksen omasta sekä pöytäseurueemme puolesta. Kiitin myös koko Tavastian yleisön puolesta. Liikutuin kyyneliin ja kiitin varmuuden vuoksi vielä Suomen kansankin puolesta. Martti nyökkäili ymmärtäväisesti. Myös järkkärit ymmärsivät ja saattoivat minut ystävällisesti pois paikalta.

Kun tein myöhemmin radiohaastattelua samoista herroista samassa takahuoneessa, tokaisin absolutistiksi ryhtyneelle Martille: ”Onpas mukava nähdä sinut selvin päin.”

Tarkoitin itseäni.

Tänä lauantaina on suuri päivä. Yli 1,5 miljoonaa levyä myynyt suomirockin kivijalka täyttää 40 vuotta. Jonkin verran on kulunut aikaa siitä kun huudatin levylautaselta juuri ilmestynyttä Maximum Jee & Jee -albumia (1979). Olen itse kasvanut suosikkibändini tahdissa miehen ikään. Matka on ollut hieno ja hauska.

Kun filmin kelasin ja päiväkirjaa selasin, taaksepäin, voin jälleen sanoa omasta, pöytäseurueeni ja koko Suomen kansan puolesta: Kiitos ja onnea Eppu Normaali.

Takahuoneessa tavataan!

Kirjoittaja on lahtelaistaustainen näyttelijä.

Eppu Salminen
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Eppu Salminen

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi