Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit

Mila Teräksen kolumni: Köyhänkin perheen lapsen pitää päästä harrastamaan

Tänä syksynä tapasin sattumalta pari lapsuudenkaveria vuosikymmenten jälkeen. Kumpikin heistä muisteli minun pienenä piirtäneen.

Piirtäminen ja kirjoittaminen olivat minulle lapsena rakkaita harrastuksia, sillä paperi ja kynät olivat aina pienituloisen yksinhuoltajan tyttärenkin saatavilla.

Kymmenvuotiaana olin innoissani, kun äitini lähti kanssani kansalaisopiston maalauskurssille Salpakankaalle. Yksin en olisi uskaltautunut tai edes päässyt kurssille, jossa sain maalata öljyväreillä oikealla maalaustelineellä. Kurssi oli kohtuuhintainen ja autottoman perheen onneksi kävelymatkan päässä.

Harrastuksiin pääseminen ei ole nykylapsellekaan itsestään selvää. Liian moniin harrastuksiin voivat osallistua vain ne lapset, joiden vanhemmilla on resursseja omistautua jälkikasvunsa harrastukselle, maksaa ja kuljettaa lapsiaan. Hintaviin harrastuksiin ohjautuu vain se joukko, jolla on kenties paljon muitakin suojaavia tekijöitä arjessaan. Ne, jotka tarvitsevat kipeämmin harrastuksen tukea elämäänsä, eivät välttämättä pääse haluamalleen kurssille.

Harrastukset vahvistavat lasten itsetuntoa. Ne antavat tärkeitä oppimisen ja onnistumisen kokemuksia, vahvistavat identiteettiä ja auttavat löytämään oman paikan maailmassa.

Usein ne tuovat esiin piilossa olevia ominaisuuksia ja kykyjä sekä avaavat näköaloja tulevaisuuteen. Moniin harrastuksiin liittyy myös tärkeänä elementtinä yhdessä tekeminen ja johonkin ryhmään kuuluminen. Se ehkäisee yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksia myöhemminkin elämässä.

Pidetään siis huolta lapsista ja nuorista! Annetaan kaikille mahdollisuus harrastaa.

Kouluilla voisi iltapäivisin olla nykyistä monipuolisempia harrastusmahdollisuuksia. Yhteistyötä kannattaisi tehdä eri toimijoiden, seurojen ja yhdistysten kanssa. Lasten harrastuksiin on syytä ohjata myös taloudellista tukea, varsinkin köyhille perheille.

Harrastaakseen ei tarvitse osata maalata kuin Schjerfbeck tai pelata kuin Pukki. Lasten harrastaminen muuttuu liian nopeasti kilpailulliseksi. Kaikkien ei tarvitse tähdätä kisoihin ja alan huipulle. Se ei ole harrastuksen idea, vaan se, ettei mikään harrastus mene koskaan hukkaan.

Nuoruuden harrastukset säteilevät usein voimaa myöhempiinkin vuosiin. Itse olen tänä syksynä kaivanut värit ja pensselit uudelleen esiin Wellamo-opiston kuvataidekurssilla.

Työskennellessäni kuvittajien kanssa olin rajannut itseni sanojen alueelle, mutta samalla salaa kaivannut värejä.

Nyt ne saavat taas virrata. Maalatessani voin tehdä jotakin itseäni varten, ilman välitöntä hyötytavoitetta.

Varsinaisen ammattini sain lapsuudessa alkaneesta lukemis- ja kirjoittamisharrastuksestani. Mutta onpa nuoruuden kuvataideryhmissä harjaantuneelle silmällekin ollut työssäni koko ajan käyttöä – esimerkiksi kuvakirjoja tehdessä.

Mila Teräs
Kirjoittaja on orimattilalainen kirjailija.

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi