Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit

Mitä keski-ikäiset tuimat kääpiökaksoset minulle opettivat

Kotiini ilmaantuivat identtiset kääpiökaksoset. He olivat vantteria, tuimia keski-ikäisiä miehiä. Ei mitään Lumikin lällärikavereita, vaan sen näköisiä tyyppejä, että heille ei tosiaankaan urputeta vastaan.

Sanaakaan sanomatta kääpiöt alkoivat piirtää olohuoneeni seinään vaaleanvihreällä tussilla suurta kalenteria.

Ennen kuin ennätin kysyä mitään, uni loppui.

Aamulla muistin kalenterin suuret, tyhjät ruudut. Muistin kääpiöiden ankarat ilmeet.
 

Noihin aikoihin olin kirjoittanut päiväkirjaani, että sydämeni oli paukuttanut rytmihäiriöitä koko viikon.

Vanha vanha sydämeni, miksi mulle laulat, minä kysyin sydämeltäni kuin Erin laulussaan, ja silloin sydän pukahti minulle kalevalamittaa mukaillen:

Laulan vihaa vanhennutta. Pettymystä piilottelen,

surunpäitä survoskelen. Noita nyrkillä nakutan.

Laulan kun et itse laula. Kun et kielellä kilkuta.

Sanat saatat kiven alle, loveen lippahan kivisen.

Siksi laulan, siksi soitan.

Luisen häkin häkkyröissä rinnan pieltä paukuttelen.
 

”Voitko lopettaa tuon rasittavan kalevalamitan”, tiuskaisin sydämelleni.

”Kun kerrankin kysyit minulta jotain, niin ajattelin ottaa tilaisuudesta kaiken irti”, sydän puolustautui. (Mokoma draamakuningatar.)

Sitten se puhui suunsa puhtaaksi siitä, miten minä olin taas kerran toistanut samat kuviot. Olin kuulemma ruvennut olemaan oman elämäni Eleanor Rigby ja laittanut aina ulos lähtiessäni naamarin, jota säilytän purkissa eteisessä. Naamari naamallani olin sitten ihmisten ilmoilla kohdannut muita ja kommunikoinut naamarikielellä.

Kun oman elämänsä Eleanor Rigbyt sattuvat vastatusten, heidän keskustelunsa ei varsinaisesti ole puhetta. Naamarit siinä kolisevat toisiinsa.

Eleanor ei sano, että pelkää.

Eleanor ei tunnusta, että on surullinen.

Eleanor ei myönnä, että on ihan pihalla.

Eleanor ei näytä, että on naamarinsa alla toisenlainen.
 

Olotilaa voisi kirjailija Jukka Laajarinnettä lainaten kutsua sanalla ”lankeaminen”. Hän esittelee termin viisaassa kirjassaan Muumit ja olemisen arvoitus.

”Lankeaminen tekee meistä toistemme vankeja ja vieraita itsellemme”, Laajarinne kirjoittaa. ”Lankeaminen on kodittomuutemme alkuperä.”

Hän osoittaa, että niin voi käydä Muumimammallekin. Miksei sitten kenelle tahansa meistä.

Muumi, ihminen tai laulun henkilöhahmo lankeaa epäaitouteen ja epätotuuteen useimmiten pelkkää kiltteyttään. Tämä muuttaa elämän vinoksi ja täyttää kalenterinkin vääränlaisilla asioilla.
 

Onneksi meillä on ruumis, jolle nämä esitykset eivät mene läpi. Oman elämänsä Eleanor Rigby voi rakennella vaikka miten komeita ajatuslavasteita, mutta ruumista ei voi huijata. Aloin ymmärtää, miksi sydämeni oli aloittanut mekkaloinnin.

”Lähetin pari kaveria varmistamaan, että viesti menee perille”, kertoi sydämeni, joka luojan kiitos ei enää palannut kalevalamittaan.

”Ai jaaha”, sanoin ja mutisin jotain erikoisuuden tavoittelusta. Että piti sitten lähettää tuimat kääpiökaksoset minua muistuttelemaan.

”Minä satun pitämään Twin Peaksista”, tunnusti sydän.
 

Kirjoittaja on heinolalainen toimittaja.

Kaisa Hako
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi