Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit
Päivi
Rämö
marttaminia@luukku.com

Kolumni: Pois tieltä, ensihoitajat, että yleisö pääsee kuvaamaan henkitoreissaan olevia!

Minun ikäpolvelleni opetettiin näin: pysähdy, hälytä ja anna ensiapua. Jollet osaa, pidä kädestä kiinni ja sano: ei hätää, olet elossa, apu on tulossa ja minä pysyn tässä siihen saakka, pohtii hollolalainen pakinoitsija.

"Pelastusväki sivummalle, että yleisö pääsee kuvaamaan uhreja! Ja sankarin pilkettä silmiin, jos joku tähtää teihin! No niin, hyvä yleisö, reippaasti tänne lähemmäs, etsikää hyviä kuvakulmia. Tässä olisi näitä verisiä ja tajuttomia ihmisiä."

Johtava kansalaispoliisi viittoilee ihmisjoukolle, joka tungeksii paikalle ja räpsii valokuvia. Moni tietää, että Härski-lehti maksaa niistä maltaissa kieritettyjä mansikoita. Onkin makea näky, kun kolme romuttunutta autoa savuaa ja loukkaantuneet ihmiset on nostettu pientareelle pölyisen kesäheinän keskelle.

Kännykkäkansa tönii tajunsa menettänyttä miestä.

– Kuka sä oot? Mitä tapahtui, hei, kerro! Voi rähmä, lähtikö tältä henki vai miksei tää puhu mitään?

Ensihoitajat ja lääkärit tekevät raivokkaita eleitä päästäkseen töihinsä, mutta yleisön oikeuksia turvaamassa olevat kansalaispoliisit pidättelevät heitä.

– Ei sinne nyt mennä ennen kuin kuvat on otettu. Jukopliut, kymmenen loukkaantunutta yhdessä läjässä! Sellaista ei osu eteen joka päivä!
 

Minä olen tulossa Jyväskylästä Lahteen, kun bussi pysähtyy. Edessä näkyy äärettömän pitkä jono seisovia autoja. Tuota pikaa muutama matkustaja on selvittänyt älylaitteellaan, että on sattunut paha kolari ja tien raivaus on vasta alkanut.

Me bussin matkustajat nousemme pientareelle oikomaan jäseniämme, eikä kukaan nurise matkan viivästymisestä. Mieluummin tässä otetaan heinäkuista ilta-aurinkoa kuin matkataan ambulanssikyydillä sairaalaa kohti.

Kun bussimme ohitti äskettäin Hartolan, takaa tuli kuuraketin nopeudella neljä ensihoitoyksikköä. Taivaalla pörrää jo pelastushelikopterikin.

Minun kerkeä mielikuvitukseni kehrää alussa kuvailemani dystopian, mutta tänään se ei vielä ole totta. Tiedän, että onnettomuuspaikalla on ammattilaisia, jotka antavat ensiapua, mittaavat elintoimintoja, puhdistavat asvalttia romusta ja polttoaineesta sekä hätistelevät kameraa räplääviä sivullisia pois. Jokainen tekee työtään hätäilemättä, mutta ripeästi. Aina on mahdollisuus, että rivakka hoitaja saa viikatemiestä liepeestä kiinni, lennättää sen ohrapeltoon ja arvailee:

– Tämä rouva saattaa selvitä, jos pääsee ensimmäisessä autossa sairaalaan.

Ehkä joku sivullinen räpsäisee ensin yleiskuvan tapahtumapaikasta, mutta panee sitten puhelimen pois ja polvistuu voihkivan ihmisen viereen, pitelee kädestä ja lohduttaa:

– Ei ole hätää, pääset pian sairaalaan ja sinut hoidetaan kuntoon. Hengissä sinä tästä rytinästä selvisit.
 

Minun ikäpolvelleni opetettiin näin: pysähdy, hälytä ja anna ensiapua. Jollet osaa, pidä kädestä kiinni ja sano: ei hätää, olet elossa, apu on tulossa ja minä pysyn tässä siihen saakka.

Jos Sinä makaat jonakin päivänä henkitoreissasi ojanpohjalla otsanahka silmillä, mitä mahdat toivoa ensimmäiseltä paikalle tulevalta? Sen voit vaikka tatuoittaa kämmenselkääsi. ”Hätätapauksessa ota minusta kuvia ja levitä somessa.”
 

Kirjoittaja on hollolalainen pakinoitsija
marttaminia@luukku.com

Päivi Rämö
marttaminia@luukku.com
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi