Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit

Millaista on työntää etusormi mansikan läpi ja muut elämän oppitunnit

Ajattelin kirjoittaa, mutta joku, jolla on hellemekossaan yksisarvisia ja sateenkaaria tekee aikeeni tyhjäksi tarttumalla lyijykynääni ja tyhjentämällä nokkamukinsa sisällön housuilleni.

Loppukesän aamu pitää sylissään meitä vastaheränneitä, kuka kenenkin sylissä. Iholla silityksiä, kuumaa tuulta. Kuka ketäkin silittää.

Kesän ja ihon välissä ei ole mitään. Minikokoiset varpaat nauttivat aurinkoa somassa tiiviissä tarkoituksenmukaisessa rivistössä kuin kesän ensimmäiset sokeriherneet palossaan.

Nyt tiedän, miltä tuntuu olla Alfhild, tuo Lauri Viidan runoon taltioitu isoäitien henkilöitymä, joka tuutii lapsenlapsiaan ja kertoilee aamuisin uniaan (ja linnut, linnut helää, oi kuinka on ihana elää).

Huulilla viipyvät untuvainen päälaki ja vanhat lorut, jotka tulevat lihasmuistista ja vielä kauempaakin, ylisukupolvisista paikoista joita kukaan ei enää tunne: Soudetaanpas Sorolaan, pitkänmatkan tätilään. Tätiläss’ on musta lehmä Muurikki, kiipo kaapo Kaunokki. Sitä se täti lypsää, antaa lapselle maitoa.

Kun lorulipas on kangerrellen auennut vuosien kiinniolon jälkeen, sieltä sitä pulppuaa taas ruskeallaruunalla ja valkeallavarsalla. Körökörökirkkoon, ihhahhaaihhahhaa, vedetäännuottaa, hopotohopotihopotihoi ja uupiilossa säisäi. Loruissa elellään vuosikymmenten takaisessa agraariyhteiskunnassa. Rallatus on täällä taas, ja hypittäminen, höpöttäminen ja leikki. Ne ovat alkuaineet, joilla rakennetaan lapsen kieli ja identiteetti.

Kun kimalaiset surisevat kasteisissa mintunkukissa ja räkättirastaalla on bakkanaalit herukkapensaassa, saa availla ensimmäisen kesän lahjoja. Saa tietää, millaista on litistää mustikka juuri opitulla pihtiotteella. Saa työntää sormen mansikan ja kurkunviipaleen läpi, läiskiä vettä, repiä salaatinlehteä. Saa hamstrata pulleisiin poskiin viinimarjoja.

Kielellä ihmisyyden ensipuraisut:

Meloni (Hyvää!).

Ruisleipä (Ihanaa!).

Nektariini (Täräyttävää!).

Minäkin opin ne taas ensi kertaa.

Säilöökö lapsi nämä muistojensa kellariin, josta ne välähdyksenomaisina takautumina palaavat hänelle mieleen joskus keski-iässä unen ja valveen rajamailla piehtaroidessa? Pilvenhattara, tuoksu, hyräily, käsivarret jotka pitivät suojissaan.

Se että ajattelen näin. Onko se sitä, mitä Viita runossaan väittää: että äideille on annettu voima ja valta/ kohota unessa pilvien alta/ ja katsella korkeammalta.

Mahdollinen voima ja valta tiivistyvät hetkittäin kohdilleen vaiheessa, jossa ovat läsnä kaikki iät. Lapsi, joka olen. Äiti, joka olen. Isoäiti, joka olen. Kaikki limittäin, kerroksittain minussa.

Se ei ole vallankäyttöön perustuvaa voimaa ja valtaa. Se kumpuaa elämän kiertokulun tajuamisesta.

”Minä muistan miltä siitä tuntuu”, kirjoitti Pentti Saarikoski.

Minä, Alfhild, joka olen muka viisas isoäiti, mutta unissani ja sisältä katsoen yhä ja aina elämän vasta-alkaja.

Kirjoittaja on heinolalainen toimittaja.

kaisa.hako@gmail.com

Kaisa Hako
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi