Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit

Kolumni: Sumussa sumujen saarella

Lukitsimme polkupyörät ja lähdimme kapuamaan ylös mäelle, vaikka olosuhteet eivät olleet parhaat mahdolliset. Iltaan kääntyvä päivä oli ollut sateinen, ja nyt pilvet notkuivat niin alhaalla, ettei kukkulan lakea enää erottanut.

Olin oikeastaan päättänyt kiivetä tänne jo seitsemäntoista vuotta aiemmin, kun kiertelin Irlantia ystäväni kanssa ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Parikymppisinä olimme kiinnostuneita paitsi pubeista ja musiikista myös saaren historiasta ja omintakeisesta mystiikasta.

Ei ihme, että läheistä Carrowmoren megaliittialuetta kierrellessämme olimme kiinnittäneet huomiomme ympäristöstään reilut kolmesataa metriä kohoavaan kalkkikivimuodostelmaan, jonka huipulla kuin kirsikkana kakun päällä nökötti valtava hautaröykkiö, kaikkien kivikasojen äiti.

Sillä kertaa emme kuitenkaan kiivenneet mäelle, enkä erään omituisen keittiöonnettomuuden vuoksi ollut voinut ryhtyä hankkeeseen myöskään vieraillessani seudulla muutamaa vuotta myöhemmin.

Näiden hiljaisuuksien vuoksi kannattaa elää ja hengittää.

Nyt oli viimein matka ylös. Muita kulkijoita ei näkynyt, ellei laskenut muutamia polun liepeillä maleksivia lampaita. Pian ei näkynyt niitäkään: puolivälissä nousua sumu oli jo niin sankka, ettemme erottaneet juuri kättä pidemmälle. Perillä ymmärsimme olevamme vasta, kun melkein kompastuimme etsimäämme – sikäli kuin kymmenen metriä korkeaan ja läpimitaltaan puolensataametriseen kivilatomukseen voi kompastua.

Knocknarea on tunnettu maamerkki Luoteis-Irlannissa, Sligon kaupungista joitakin kilometrejä länteen. Sen huippua kruunaa mainittu röykkiöhauta, jonka alla tarinan mukaan lepää Medb, Connachtin legendaarinen kuningatar ja sankari Cú Chulainnin turma.

Kukkula on varmasti maineensa veroinen näköalapaikka. Länsiluoteessa siintelee Atlantin valtameri, pohjoiskoillisessa jääkauden muovaama uljas Ben Bulben, jonka varjoon, Drumcliffen kirkkomaalle, päätyi erikoisten vaiheiden kautta runoilija W. B. Yeats. Väittävät, että Ben Bulbenin rinteiltä löytyy myös portti tuonpuoleiseen, mutta siitä ehkä toiste.

Näkymät olivat meidänkin kuviteltavissamme, sumu läpitunkematon. Ylös saavuttuamme tunsimme seuralaiseni kanssa sijaitsevamme paikan sijaan eräänlaisessa paikattomuudessa, kaksin koko tunnetun maailman ulkopuolella. Ympäröivän maaseudun äänet olivat kadonneet, ja haudan äärellä vallitsi täydellinen, kaiuton hiljaisuus.

Maisemia maailmassa riittää. Paljon harvinaisempaa on todistaa aika-avaruuden rakenteen muuttumista: huomata yllättäen olevansa paikassa joka on kaikkialla, hetkessä joka sisältää kaikki toiset. Tiesimme sanomattakin, että tänne piti tulla juuri nyt. Näiden hiljaisuuksien vuoksi kannattaa elää ja hengittää – nähdäkseen kauas ei tarvitse nähdä eteensä.

Kiersimme röykkiön kerran pari molempiin suuntiin, ja puolen tunnin tai ikuisuuden kuluttua lähdimme liukastelemaan alas, kilpaa pakenevien valon rippeiden kanssa. Hostellimme ei ollut niitä fiineimpiä, mutta siellä odottavat lakanat siedettävän puhtaat.

Illalliseksi olimme varanneet leipää ja sardiineja.

Kirjoittaja on lahtelaistaustainen muusikko.

Otto Grundström
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi