Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit

Rosa Liksom: Viime kesän sinilevä tuntui siltä kuin olisi purjehtinut pohjaanpalaneessa hernekeitossa

Pahin muutos Saaristomerellä tapahtui vuoden 2013 jälkeen, kirjoittaa Rosa Liksom.

Olen purjehtinut Saaristomerellä yli kaksikymmentä vuotta. Kun aloitin purjehtimisen 1990-luvun puolivälissä, vedet olivat sameat, mutta sinilevälauttoja ei ollut. Vähitellen vedet ovat käyneet yhä sameammiksi, ja viime vuosina sinilevälauttoja on tullut vastaan useammin.

Viime kesä oli kaikkein pahin. Sinilevälautat peittivät melkein koko meren aina Gotlannista Helsinkiin.

Sinileväkerros oli paksu, ja se haisi järkyttävän pahalta. Tuntui kuin olisin purjehtinut pohjaan palaneessa hernekeittokattilassa.

Mainio purjeveneessä eläminen on muuttunut piinalliseksi ja vastenmieliseksi. Miten olemme päästäneet Saaristomeren näin kauheaan kuntoon? Miten olemme kyenneet tuhoamaan yhden tärkeimmistä kansallisaarteistamme?

Tutkimusten perusteella Saaristomeren tila alkoi huonontua rajusti viisikymmentä vuotta sitten. Pahin muutos on kuitenkin tapahtunut vuoden 2013 jälkeen. Silloin tukijat havaitsivat meressä olevan muovin määrän räjähdysmäisen kasvun.

Tilastot kertovat selkeästi, mistä meren saasteet ovat peräisin. Puolet tulee jokia pitkin maataloudesta, puolet meren pohjan fosforeista eli vanhasta saastasta.

Suuret risteilyalukset laskevat edelleen kaikki jätteensä avomerelle. Pietariin sentään saatiin rakennettua puhdistamo, joka kirkasti vedet siellä suunnalla – mutta se ei näy Saaristomerellä.

Nämä tiedot ovat meille tuttuja, mutta miksi emme tee mitään? Ihminen on olio, jota ei saa toimimaan järki vaan tunne. Jos Saaristomeri-aktiivit eivät kykene viestinnässään vetoamaan faktojen lisäksi tunteisiin, mitään ei tapahdu.

Muistan nuoruudestani Kirkan hittibiisin Varrella virran. Sen sanoma herätti ainakin minut tajuamaan, miten elämäntapamme tuhoaa luonnon ja lopulta myös meidät itsemme.

Mutta toivoa on, ainakin tutkijoiden mielestä. Fosfori on loppumassa maailmasta. Se on hyvä uutinen, sillä Saaristomeren pohjassa on valtavat fosforivarannot. Kysymys on siitä, miten luodaan teknologia, joka erottelee fosforin merenpohjasta. Tarvitaan rahaa teknologian kehittämiseen, ja raha löytyy viimeistään siinä vaiheessa kun fosfori loppuu.

Jokainen meistä voi vaikuttaa Saaristomeren tilaan jo miettimällä sitä, mitä heittää wc-pönttöön. Jokainen voi myös kerätä muovijätettä merenrannoilta.

Faktojen lisäksi tarvitaan ihmistä ravistelevaa tunnetta. Ja tietysti tarvitaan hyvin kohdennettua rahaa, jolla voimme pelastaa kansallisaarteemme myös tuleville sukupolville.

Kolumnisti on kirjailija ja taiteilija.

Rosa Liksom
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi