Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Blogit ja kolumnit

Kolumni: Kauhua ja katastrofeja kotipihalla - luontoäiti ei ole lempeä, mutta tasapuolinen

Kesäisenä lomatiistaina join aamukahvia kello 6.40. Se on hoopo aika nousta makeilta unilta, mutta vahingossa heräsin. Siemailin siis kahvia ja luin lehteä. Välillä lepuutin unihiekkaisia silmiäni pihapiirin elämässä ja kuolemassa.

Räkättirastas kiskoi lieroa nurmikon mullasta: kiskoi, kiiiiskoi venyttäen matoa niin pitkäksi ja ohueksi, että minun teki huonoa. Mato piti kaikilla kynsillään kiinni kotikolon seinistä ja kiljui apua kita ammollaan.

Räkätti takoi jalkansa lujemmin nurmikkoon eikä suostunut jättämään aamiaista väliin. Olihan emo opettanut, että varhainen lintu lihan löytää.

Hölkkäänkö hätiin? Kovetin mieleni ja käänsin Etlarin sivua. En nimittäin oikein ymmärtänyt, kumman puolelle minun kuului asettua. Lintu oli nälkäinen ja liero elämänhaluinen. Jos olisin antanut ensiapua madolle, lintu olisi vain kipaissut seuraavan uhrin luokse.

Luontoäiti ei ole lempeä lapsilleen. Se on kuitenkin aika tasapuolinen.

Ei minusta olisi sen paremmin kiskomaan kastikaista ilmoille, jos tahtoisin auttaa tyhjämahaista siivekästä. En tullut soittaneeksi eläinsuojeluvalvojalle enkä valvontaeläinlääkärille neuvoja kysyäkseni. Ensi kerralla sitten, ajattelin laimeasti.

Puolen viikon päästä luontoäiti esitti minulle uuden kauhu- ja katastrofinäytelmän. Kettu ja jänis olivat silmätysten oraspellolla ja tanssahtelivat kuin olisivat odottaneet nyrkkeilyerän alkukumahdusta.

Sieppasin kiikarin silmilleni. Ketun hampaissa retkotti hengetön jäniksenpoikanen. Emojänis tuijotti apeana, kun tarinan roisto jolkotti pois näyttämöltä.

Eläinsuojeluvalvoja! Valvontaeläinlääkäri! Poliisi! Nyt olin jämerästi jänisten puolella, mutta eihän mitään ollut enää tehtävissä. Pupulta oli nirri poissa ja ketulta nälänhätä. Taas jäi soittamatta.

Luin lehdestä Näppis-palstan ikuisine kissavihakommentteineen. Kissa syö lintuja ja kissa syö oravia ja kissa syö sitä ja tätä ja tota. Kun se syö hiiriä ja rottia, sitä paijataan ja kehutaan. Kuka sille opettaa, että karvainen rotta suussa on jees ja karvainen orava suussa on yhhyh? Orava muuten syö sekä linnunpoikasia että munia. Se on söpö otus, mutta pirujaan täynnä. Puoltoääniä minulta kissoille 9 ja puoli.

Luontoäiti ei ole lempeä lapsilleen. Se on kuitenkin aika tasapuolinen: pikkulintu syö hyttysen, orava syö linnun, haukka oravan, susi haukan, jos kiinni saa, karhu suden, jos niin päättää. Jos hyttynen jää henkiin, se kiskoo verta ihmisestä, joka antaa sille kenttäoikeuden pikatuomion: pläts.

Pläts, pläts, plätsis. Mistä hiidestä näitä hyttysiä tänään tuli tupaan, kun ei niitä alkukesällä ollut? Nyt minä kyllä soitan eläinsuojelutarkastajalle tai vihreiden puoluesihteerille.

Nämä meidän pihapiirimme hyttyset eivät saa ollenkaan riittävästi ulkoliikuntaa. Joku raja pitää olla asuinhuoneissa inisemiselle. Menkää pihalle syöttämään räkättirastaita, jotta minä ja muut maan matoset saamme juoda kahvimme rauhassa.

Kirjoittaja on hollolalainen pakinoitsija.

Päivi Rämö
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Blogit ja kolumnit

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X