Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Käsittämätön bluffi lahtelaisvaltuutetulta

Tein Lahden kaupunginvaltuuston budjettikokouksessa seuraavan esityksen perheklinikan perustamisesta Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään: Lahti käytti lastensuojelun kustannuksiin vuonna 2018 lähes 20 miljoonaa euroa. Panostamalla ennakoivasti perheiden auttamiseen ja ongelmien ratkaisuun, saadaan yhtymän arvion mukaan parannettua perheiden hyvinvointia sekä sen myötä merkittäviä säästöjä yhteiskunnalle.

Lahden kaupunginvaltuusto päättää lisätä ostoihin hyvinvointiyhtymältä kaksi miljoonaa euroa käytettäväksi yhtymän jo aiemmin esittämän perheklinikan perustamiseen.

Kuten toimintatapaani kuuluu, paneudun esille nostamiini asioihin perusteellisesti.

Tiedusteltuani asiaa yhtymän vastuulliselta henkilöltä aiemmin esittämän perheklinikan perään, sain seuraavan kirjallisen vastauksen: Yhtymän vuoden 2019 talousarvioon ei sisälly lisäresursseja perustason lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen vahvistamiseen.

Toiminnallista muutosta tehdään nykyisillä resursseilla =TA20 resurssit. Uuden lasten ja nuorten mielenterveyspalvelujen palvelumallin rakentaminen on aloitettu ja tavoitteena saada toiminta käyntiin viimeistään 1.8.2020.

Kyse ei ole perheklinikkamallista, johon sisältyi siis ajatus merkittävistä lisäresursseista.

Kun lisäresursseja ei ole, resursseja siirretään nyt perustasolle ja uusilla toimintamalleilla koetetaan vastata tarpeeseen. Selkokielellä tämä tarkoittaa sitä, että kunnat eivät ole olleet halukkaita myöntämään rahaa perheklinikan perustamiseen, eikä se näin ollen ole perusteilla, vaikka sillä käytännössä säästettäisiin ennaltaehkäisevästi moninkertaisesti perheiden pahoinvoinnin, mielenterveysongelmien ja huostaanottojen kustannuksista.

Esitystäni kannatti Pro Lahti -valtuustoryhmän Kalle Aaltonen. Vain muutama valtuutettu asettui äänestyksessä tukemaan esitystä. Vasemmistoliiton Elisa Lientola äänesti esitystä vastaan. Sitten hän kuitenkin jakoi sosiaalisessa mediassa vaihtoehtoista totuutta ja uhosi, että ilman perheklinikkaa ei yhtymäkokouksesta ole kotiin tulemista.

Tämän tehdessään hän hyvin tietää, ettei yhtymän hallitus 18.11. esittänyt 16.12. kokoontuvalle yhtymäkokoukselle talousarvioesityksessään perheklinikan perustamista, eikä muitakaan lisäresursseja tähän toimintaan.

Pidän erittäin valitettavana vääristellyn tiedon levittämistä valitettavan monelle perheelle ja lapsiperheelle omakohtaisesta kipeästi asiasta. En ole aiemmin luottamustehtävissäni törmännyt yhtä räikeään bluffiin.

Seppo Korhonen

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi