Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Kolumni: Maaperän kunnostustekniikoilla mukaan ilmastotalkoisiin

Suomessa kunnostetaan vuosittain noin 250–300 pilaantunutta maa-aluetta, mutta vain pienessä osassa (noin viisi prosenttia) kunnostuksia hyödynnetään jotakin muuta tekniikkaa kuin massanvaihtoa. Pilaantuneet maa-ainekset siis lähes aina kaivetaan ylös ja kuljetetaan muualle loppusijoitettavaksi tai käsiteltäväksi.

Rekkarallin sijaan pilaantunut alue voitaisiin kunnostaa paikan päällä niin kutsutuilla in situ -tekniikoilla, joiden avulla maa tai pohjavesi käsitellään biologisesti, kemiallisesti tai fysikaalisesti kajoamatta merkittävästi maan rakenteeseen. Vaihtoehtotekniikoita erilaisille kohteille ja pilaaville aineille löytyy useita kymmeniä.

Kestävällä kunnostamisella tarkoitetaan kunnostamista, jonka kokonaishyödyt ovat ympäristön, talouden ja sosiaalisten tekijöiden suhteen pitkän ajan kuluessa mahdollisimman suuret. Massanvaihto ei ole ekologisesti kestävä vaihtoehto, kun huomioidaan käsittelyn ja kuljetusten energiankulutus sekä päästöt ja luonnonmateriaalien, kuten korvaavien maa-ainesten kulutus. Melko useassa kohteessa in situ -tekniikka olisi myös taloudellisempi vaihtoehto.

Huolimatta kestävän kunnostamisen usean vuoden rummutuksesta sekä perusteellisista tavoitteista ja ohjeistuksista siihen liittyen, halutaan usein edelleen kulkea siitä, mistä aita on matalin.

Kunnostusprosessi vaatii työn tilaajan, suunnittelijan, viranomaisen ja urakoitsijan yhteistä säveltä siitä, mitä halutaan. Kunnostuksesta pääsee kaikki tahot helpoimmalla, kun vain kaivetaan ylös niin kuin ennenkin on tehty.

In situ -tekniikoiden käytöllä on tietysti omat rajoitteensa, kuten pidempi kunnostusaika, epävarmuus riittävän puhdistustuloksen saavuttamisesta sekä tiedon ja käyttökokemuksen puute.

Miksei Päijät-Hämeen alue toimisi siis myös kestävän kunnostamisen edelläkävijänä hyödyntäen vähähiilisiä innovatiivisia ratkaisuja muita ennakkoluulottomammin.

Tarvittavaa puuttuvaa tutkimustietoa on osaltaan tuottamassa Interreg Europe Tania- ja Nanorauta-projektit. Näissä keskitytään erityisesti nanoteknologian hyödyntämiseen pilaantuneen maan ja pohjaveden kunnostamisessa.

Tania-projektissa tiedotetaan olemassa olevien nanoremediaatio-menetelmien hyödyistä ja haitoista, verkostoidaan menetelmistä hyötyviä tahoja ja pohjustetaan turvallisten, tehokkaiden ja edullisten nanomenetelmien käyttöönottoa.

Tania-projektin seurauksena on saanut alkunsa Nanorauta, jonka päätavoitteena on ottaa käyttöön uusi puhdistusmenetelmä, jossa yhdistetään nanoteknologiaa sähkökinetiikkaan ja biologiseen puhdistukseen. Nanoraudan tarkoituksena on myös luoda aihepiiristä liiketoimintaa ja osaamiskeskittymä Päijät-Hämeen seudulle.

Näiden projektien puitteissa järjestetään marraskuussa kaksi englanninkielistä, yleisölle avointa ilmaista tapahtumaa. Tania-symposiumissa ja Nanorauta-workshopissa eurooppalaiset asiantuntijat kokoontuvat jakamaan näkemyksiään innovatiivista puhdistustekniikoista sekä niihin liittyvistä hallinnollisista käytänteistä, rahoitusinstrumenteista ja liiketoiminnasta.

Lahden kaupungin tavoitteena on näyttäytyä rohkeana suunnannäyttäjänä ympäristöasioissa. Miksei Päijät-Hämeen alue toimisi siis myös kestävän kunnostamisen edelläkävijänä hyödyntäen vähähiilisiä innovatiivisia ratkaisuja muita ennakkoluulottomammin.

Mari Dahl

Kirjoittaja työskentelee tohtorikoulutettavana Helsingin yliopistossa ja ympäristöasiantuntijana Insinööritoimisto Gradientissa.

Lue myös: Vellamo-tunnus levisi Lahden kauppahalliin – myyjät merkkaavat paikalliset tuotteet pahvisilla kylteillä
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi