Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Myyntivaihtoehdon tutkimisesta ei vahinkoa

Lahdessa on uutisoitu kaupungin teettämästä selvityksestä koskien Lahti Energian omistusta (muun muassa Etelä-Suomen Sanomat 1.10.). Reaktiot selvitykseen ovat olleet äimistyttäviä: selvitys on teilattu jo ennen sen valmistumista.

Kaupungit ovat aikanaan pääomaköyhässä Suomessa olleet luontevia tahoja investoimaan energiantuotantoon ja -jakeluun. Viime vuosina Lahti on ohjannut energiantuotantoa oikeaan suuntaan edellyttämällä hiilestä luopumista.

Nyt käsillä on ympäristöparadoksi: kaupunki haluaa Lahti Energiasta paljon tuloja, joka tarkoittaa, että kaupunkilaisten pitäisi käyttää paljon energiaa. Samaan aikaan kaupungin tulisi pystyä leikkaamaan päästöjä.

Espoo myi energiayhtiönsä pääosan 2001 ja vähemmistöosuuden 2006. Kaupunki pääsi irti liiketoimintariskistä ja rahastoi myyntivarat. Olin tuolloin valtuutettuna päättämässä asiasta.

Energiayhtiön omistusta ei voi perustella halulla ymmärtää energiamarkkinoiden toimintaa eikä huoltovarmuudella.

Jokavuotisen kassanpaikkausosingon sijaan tiettyihin investointeihin kohdennettu rahasto auttoi osaltaan kehittämään Espoota ja pakotti päättäjät kurinalaisempiin päätöksiin. Espoolaispirtit eivät kylmenneet, mutta päättäjien intressit ajaa kaupunkilaisten etuja selkiytyivät.

Energiayhtiön omistusta ei voi perustella halulla ymmärtää energiamarkkinoiden toimintaa eikä huoltovarmuudella. Ymmärrystä saa helpommin esimerkiksi yliopistolta.

Ala on kilpailtu ja isot kiinteät investoinnit Lahteen tehty. Jos Lahden kaupungin talous ei olisi riippuvainen energian myynnistä, voitaisiin uskottavammin puhua myös energian säästämisestä ilman pelkoa, että se tarkoittaa veronkorotuksia.

Myyntivaihtoehdon tutkiminen ei vahingoita yhtiön arvoa. Ainoa varma tapa pitää yhtiön arvo matalana sekä meille kaupunkilaisille että kaupungille on se, että arvoa ei edes anneta mitata.

Matti Kuronen
tekniikan tohtori
Lahti

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi