Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Lahtiko opiskelijaystävällinen ympäristöpääkaupunki?

Koulut alkoivat taas perinteisesti elokuussa ja tietenkin koulumatkojen kulkeminen myös; usein alkusyksystä polkupyörillä ja myöhemmin säiden huonontuessa julkisilla kulkuvälineillä.

Tänä syksynä joukkoliikenteen käyttö sai kolauksen meidän kohdallamme, kun ihmettelimme opiskelijanuoremme Waltti-kortin saldoa, se kun oli jostain kumman syystä 7,82 euroa, kun olimme tottuneet, että saldomäärä on tasan yleensä kymmenissä senteissä.

Olin myös ladannut korttiin tietyn matkamäärän verran saldoa sen mukaan, että yksi matka maksaa 1,70 euroa, minkä verran se vielä keväällä olikin.

Asiaa selvitettyäni totesin, että LSL on nostanut Waltti-korttia käytettäessä nuorten kertamaksua vaatimattomat 40 prosenttia eli 2,38 euroon. Aikuisten vastaava hintahan on 2,50 euroa, eli tähän verrattuna opiskelija ja 17–19-vuotias nuori saa matkan huimat 12 senttiä halvemmalla. Tämä lienee sitä kuuluisaa joukkoliikenteen suosimista kaupungissamme.

Hienoa, että ollaan sentään kuitenkin Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021. Kannattaa varmaan mainostaa, kuinka hienosti Lahdessa houkutellaan käyttämään joukkoliikennettä.

Meillä kyllä into käyttää joukkoliikennettä oman auton sijaan väheni jälleen tämän yllätyksen myötä. Eivätkä muuten yhden päivän ilmaiset matkat nekään lämmitä sen pidempään kuin se kuuluisa pissa housussa kovalla pakkasella.

Antero Ihalainen
Lahti
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi