Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Jorma Ratia: Onko joku valtuutetuista aidosti sitä mieltä, että hyvin menestyvä ja tuottava Lahti Energia kannattaa myydä?

Kuva: Anna-Kaisa Kojo

Historia toistaa itseään. Muutama vuosi sitten yritystä oli; Fortum pyrki ostamaan Energian silloisen kaupunginjohtajan Jyrki Myllyvirran ja konsernipalvelujohtaja Mika Mäkisen ollessa kätilöinä.

Olin itse neuvotteluissa mukana. Liikesalaisuuksia paljastamatta voin sen kertoa, että kaupungin puolelta en niin avutonta neuvottelutaktiikkaa ole akvisitiossa (yritysosto) nähnyt, ja olen sentään työkseni ollut sellaisissa mukana kymmeniä vuosia. Fortum vei porukkaa kuin litran mittaa.

Minulla oli v-käyrä korkealla ja kaikin pienen miehen voimin vastustin Fortumin kaappausaikeita, sellaiseksi sen koin.

Ja taas. Perusteluiksi on heitetty muun muassa, ettei muka Energiassa olisi tehty ”mitään”. Se on todella loukkaavaa yhtiön superammattitaitoista johtoporukkaa kohtaan. Uusi kaupunginjohtajamme on jopa elvistellyt Energian aikaansaannoksilla, hyvä niin. On rakennettu maailmanluokkaa oleva uusi voimala, on mukana isoilla osuuksilla tuulivoimassa, on kehitetty aurinkoenergian hyväksikäyttöä, on mukana Virta oy:n globaalissa autojen latausjärjestelmässä, joka kasvaa voimakkaasti, on mukana valtakunnallisesti merkittävän myyntiyhtiön rakentamisessa ja niin edelleen.

Se, missä ei ole kehitystä ehkä tapahtunut, on eräiden politiikkojen tarkasti vartioima reviiriajattelu, Lahti Aqua oy:n toimintojen yhdistäminen Energian kanssa. Vastaavaa löytyy esimerkiksi Lappeenrannasta, mutta tätä mielestäni järkevää polkua ei voida edes aloittaa ”poliittisista syistä”.

Konsernijaoksen puheenjohtaja Aleksi Mäntylä (vihr.) haluaa tarkasti seurata Energiaa. Miksi? Yhtiön hallituksella on vetovastuu yhdessä toimitusjohtajan kanssa. Mäntylän itsensä kompetenssin ja hänen osaamisensa kyseenalaistan. Hän ilmoitti, ettei halua yhtiön hallituksen pöytäkirjoja itselleen lähetettäväksi, koska ”ei ole aikaa” niitä lukea.

Omistajaohjaus toimii vain silloin, kun se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. On ikävää ja typerää, että yhtiön johtaminen viedään hallitukselta taholle, jolla ei ole vastuuta eikä osaamista yhtiön toiminnasta ja jolle se edes ei kuulu osakeyhtiölain mukaan.

Lahti Energia on merkittävä tukija muun muassa lahtelaiselle liikuntakulttuurille. On melkoisen varmaa, että tuki ei tulisi jatkumaan nykyisessä muodossaan uuden omistajan/osaomistajan vaatiessa tuottoja sijoitukselleen. Muista vaikutuksista puhumattakaan, hintojen korotukset ynnä muut.

Henkilöstövaikutukset voivat myös olla arvaamattomat. Asiantuntijaorganisaation saaminen mihin tahansa yhtiöön on haastavaa ja vielä vaikeampaa on pitää heidät talossa, kun kysyntää on joka puolelle.

Yhtiö on hyvässä kunnossa, huonosta yhtiöstä harvemmin kiinnostutaan.

Lahti Energia on aina tietoisesti pyrkinyt asiakasystävälliseen hinnoitteluun, vaikka jotkut toisin väittäisivät. Voisi vaikka perehtyä Carunan siirtohinnoitteluun, niin voisivat puheet vähentyä. Sekin ”kruunun jalokivi” myytiin silloisen ja nykyisen ministeri Pekka Haaviston (vihr.) toimesta. Punavihreät hallitsevat omistajaohjauksen.

Lahti Energiasta ollaan varmasti kiinnostuneita ostokohteena. Miksei oltaisi, yhtiö on hyvässä kunnossa, huonosta yhtiöstä harvemmin kiinnostutaan. Mielenkiintoista voisi olla spekulointi, jos vaikkapa PHP-Holding oy olisi havittelemassa yhtiötä strategisena sijoituskohteena.

En ole julkisesti kommentoinut minun lähtöäni Energiasta. Kaikkitietävät (HTT) toreilla ovat muodostaneet varmat mielipiteet, miksi niitä muuttaisi. Lyhyen kaavan mukaan; kaikki oli poliittista tarkoitushakuisuutta ja teatteria, aivan julmettua hurskastelua (Mäntylä etenkin), ja jolla oman poliittisen edun tavoittelulla vain vahingoitettiin omistajaa ja yhtiötä.

Samat tahot eivät näe mitään moitittavaa Green Capital hankkeessa eivätkä varsinkaan hankkeen johtajaprosessissa.

On aikalailla säälittävää ollut havaita, miten olemattoman vähän kiinnostusta suurella osalla valtuutetuilla on yhteisten, tärkeiden asioiden hoitoon. Rajoittuuko kiinnostus vain ”omiin paikkoihin” ja palkkioihin eri luottamustoimissa? Kaupungin talous sakkaa, silti askarrellaan toisarvoisten asioiden kanssa. Onko niin, että sirkushuveilla halutaan peittää ongelmat ja epäkohdat?

Onko joku valtuutetuista aidosti sitä mieltä, että hyvin menestyvä ja tuottava energiayhtiö kannattaa myydä, jotta paikattaisiin jatkuvasti vuotavaa venettä? Vuotava vene, jota ei haluta edes korjata?

Jorma Ratia
varatuomari
Lahti Ensin jo vuodesta 1961

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi