Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Mukkulankadun katutyöt ärsyttävät – saapa nähdä, miten mukavasti liikenne jatkossa soljuu?

Lahdessa Mukkulankadun kaventamisesta ja koko kesän kestäneestä ja vieläkin jatkuvasta rouhimisesta ja liikenteen haitasta on ollut tämän tästä ESS:n Näppiksissä kommentteja, ja aihe on katukeskustelussakin yleinen, jossa ihmetellään koko työn mielekkyyttä ja kaupungin rahojen tuhlausta.

Ihmettelyt ja mielipiteet on ollut sinänsä mukava lukea, koska muutkin kuin minä pidän kiusantekona näitä aikoinaan kulkukelpoisiksi ja tasaisiksi tehtyjen katujen töyssyillä ja kavennuksilla korjaamista.

Tämä katusuunnitelma on ollut kuitenkin nähtävillä tammikuussa 2019 Lahti-Pisteessä ja kaupungin verkkosivuilla ja asiasta on tiedotettu Mukkulankadun asukkaita ja muita kadun käyttäjiä, kuten taksimiehiä, ja katusuunnitelmasta on voinut antaa muistutuksen Lahden tekniselle lautakunnalle.

Kuitenkin määräaikaan mennessä oli tullut ainoastaan yksi muistutus, jossa kyseinen kadun kaventaminen torjutaan ja ehdotetaan vain uutta asfaltointia, myös Aniankadun töyssyjen korjaamista.

Perusteena työn toteutukselle on esitetty muun muassa, että katu on nykyisin autoliikenteelle sujuva, mutta liikenneturvallisuuden osalta vanhentunut. Onkohan siinä kovastikin tapahtunut onnettomuuksia?

Vanheneminen tarkoittaa kaupungin virkamiesten ajatuksella sitä, että kadulla on voinut liikkua sekä autolla, pyörällä että jalan sujuvasti. Nyt uudistetaan ja hankaloitetaan ainakin autoilijoiden liikkumista. Suunnitelmassa tulee nyt sitten oikein yksisuuntaiset pyöräilyväylät molemmin puolin katua, jotka liitetään jo olemassa oleviin jalankulun ja pyöräilyn väyliin.

Nyt uudistetaan ja hankaloitetaan ainakin autoilijoiden liikkumista.

Kovasti ei ole ollut ruuhkaa pyörätiellä ja kohta tulee talvi ja Mukkulankadulla kulkevat lähinnä autot ja kävelijät, joka ovat siinä tähän asti hyvin mahtuneet liikkumaan. Saapa nähdä, miten jatkossa liikenne mukavasti soljuu?

On kysytty, että kuka tuollaisia päätöksiä tekee? No, me äänestysikäiset lahtelaiset, jotka vaaleista toiseen annamme päätösvallan henkilöille, jotka haluavat tehdä näitä erinäisiä ”uudistuksia” ja kaupunkilaisia helpottavia ”parannuksia”. Kustannukset ovat sivuseikka, kun sitä ”rahhoo” on oikein momentilla annettu.

Päätöksentekijöitä ovat teknisen lautakunnan jäsenet. Käykääpä katsomassa, ketkä. Esittelijät ovat näitä kaupungin kehitysinsinöörejä ja ympäristöpäälliköitä, jotka yhteistuumin ovat tämänkin hankkeen ja rahanmenon hyväksyneet.

Parin vuoden päästä on taas kunnallisvaalit, käydäänpä taas äänestämässä.

Esa Koskinen
Lahti
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi