Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Kuntosalilla kohtasivat treeni ja taide – Orimattila on kulttuurikaupunki

Olin mielenkiintoisen näyttelyn avajaisissa 21.9. Näyttely oli ennakkoluulottomasti kuntosali Fitmill Studion viehättävän rosoisilla seinillä. En ole koskaan kuullut, että kuntosalilla voisi olla taidenäyttely. Nyt kuitenkin oli. Näyttelyn teemana on Kulttuurit kohtaavat. Ja ne todella kohtasivat. Ihmiset tekivät omia treenejään ja samanaikaisesti vieraat katselivat taidetta, sulassa sovussa. Siinä oli kontrastia. Näyttelyssä kohtasivat teeman mukaisesti fyysinen ja henkinen.

Paikkakunnan kuvataideyleisöä oli paikalla rajatusti. Tietenkin, kun eihän kuntosalilla pidetä taidenäyttelyitä. Jonkin verran oli vieraita pääkaupunkiseudulta, jossa kuvataidetta on esillä rajatummin kuin Orimattilassa. Myös paikka- ja lähiseudun lehdistön tilan, toimittajien ja ajan rajallisuus estivät tiedotusvälineitä saapumasta avajaisiin. Ajankäytön ja paikan priorisointi on hiottu hyvin ja huolella. Se on kiireisen ajan henki.

Vaikka Orimattila on kulttuurikaupunki, ei kaupungissa ole varsinaista taidegalleriaa. Siksi, jos haluaa ilahduttaa kaupunkilaisia kuvataiteella, täytyy esityspaikan valinnassa olla luova. Kiinnostuneena jään odottamaan muita luovia ratkaisuja.

Kulttuurikaupungin Orimattilasta tekee taidemuseo, jossa säilytetään Helene Schjerfbeckin maalausta.

Kari Lilja

Orimattila

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi