Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Hyvinvointiyhtymä kaunistelee taloudellisia tilastojaan – ei todellista säästöä, mutta kalliit seuraukset?

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä käydään parhaillaan elokuussa käynnistyneitä yhteistoimintaneuvotteluja, joilla tavoitellaan 15 miljoonan euron vuotuisia säästöjä. Neuvottelujen edetessä on otettu esille, että henkilöstön pitämättömistä lomista muodostuu yhtymälle 20 miljoonan euron suuruinen velka, mikä luonnollisesti näyttää tilastoissa pahalta taloudellisen kokonaistilanteen huomioiden.

Hyvinvointiyhtymän henkilöstöjohto onkin suunnitellut, että tilastojen siivoamiseksi kaikkien työntekijöiden on pidettävä lomansa vuoden 2019 aikana. Keväälle saa jättää maksimissaan viisi lomapäivää. Kyseessä on siis tilastollinen silmänkääntötemppu, jolla ei tavoiteta lainkaan todellisia säästöjä. Lomarahat muodostavat saman kustannuksen tämän vuoden puolella kuin keväällä maksettuina.

Työhyvinvoinnin näkökulmasta kyseessä on työajan suunnittelun liittyvän autonomian menettäminen, mikä voi tutkimusten mukaan heikentää työkykyä tai viedä sen kokonaan.

Lomarahat muodostavat saman kustannuksen tämän vuoden puolella kuin keväällä maksettuina.

Syitä lomapäivien kertymiseen on yhtä monia kuin työntekijöitäkin. Yksikössämme lomapäivien suunnittelu ja jakaminen pitkin vuotta perustuu työhyvinvoinnin tukemiseen ja työntekijöiden yksilölliseen tarpeeseen käyttää loma-aikaa.

Yksi työntekijä on suunnitellut yhden viikoittaisen lomapäivän pitämistä kevään ajan varmistaakseen työssä jaksamisensa ja sairausloman tarpeen ennaltaehkäisemiseksi. Toinen jaksottaa lomapäiviä lapsiperhearjen ja puolison matkoja sisältävän työn takia.

Koko yksikön toimintaa ajatellen lomien jakaminen myös keväälle on helpottanut työvuorojen suunnittelua ja riittävän työvoiman takaamista siten, ettei työtaakka ole yksittäistä työntekijää kasvanut liian suureksi. Lomien jakamisen avulla olemme välttyneet myös ylimääräisiltä sijaistarpeilta.

Tilastojen kaunistelemiseksi suunniteltu toimenpide on hyvinvointiyhtymältä lyhytnäköistä oman oksan sahaamista.

”Perheystävälliseksi työnantajaksi” itseään tituleeraavassa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymässä on tänä vuonna vietetty työhyvinvointiteemaa, mikä tässä vaiheessa tuntuu huonolta vitsiltä.

Pia Haarnio
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi