Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Kylmää kyytiä KymiRingissä

Kun Lahden kaupunginvaltuusto päätti toukokuussa sijoittaa yhtiönsä kautta KOKO Lahti oy:n kaksi miljoonaa euroa KymiRingiin, salattiin valtuutetuilta mielestäni moottoriratayhtiön taloudellinen tilanne, tilinpäätös, osakassopimus, liiketoimintasuunnitelma, riskikartoitus ja hankkeeseen liittyvät tuottolaskelmat.

Valitimme päätöksestä hallinto-oikeuteen, joka pisti hankkeen jäihin ja kielsi sen täytäntöönpanon. Kaupunginhallitus on nyt jättänyt hallinto-oikeudelle oman vastineensa, jossa se jatkaa pimityksen tiellä. Hallitus pyrkii vakuuttamaan hallinto-oikeutta vastaukseen liitetyllä salaisella tuottolaskelmallaan!

Syy tiedon pimitykselle löytyy heinäkuussa kaupparekisteriin toimitetusta KymiRing oy:n tilinpäätöksestä, joka on allekirjoitettu jo 3.4.2019. Tilinpäätös siis valmistui reilu kuukausi ennen kuin KymiRing -osakkuus tuotiin kaupunginvaltuuston päätettäväksi, mutta valtuutetuille ei vaatimuksista huolimatta toimitettu. Miksi? No siksi, koska tilinpäätös osoittaa KymiRing -yhtiön tilanteen olevan huono. Käsittääksemme velkaa ostovelkoineen on 10 miljoonaa euroa.

Lahden veronmaksajien kahden miljoonan euron pääomasijoitus oli julkisuudessa olleiden tietojen mukaan (ESS 10.5.2019) tarkoitus käyttää varikkorakennuksen rakentamiseen, eikä se näin ollen olisi mitenkään vahvistanut yhtiön pääomarakennetta. Vai olisiko Lahden rahoja tarvittu sittenkin yli 1,5 miljoonan euron alv-verovastuiden maksamiseen verottajalle?

Lahden pääomasijoituksen sanottiin olevan ehto sille, että Lahti Events saa tapahtumajärjestäjän oikeudet KymiRing -alueelle. Nyt kun pääomasijoitus on täytäntöönpanokiellossa, herää kysymys, että millä valtuuksilla Lahti Events häärii alueella tapahtumajärjestäjänä polttaen veronmaksajien rahaa ”tapahtumainfraan” ja solmii yhtiön kanssa sopimuksia pitkälle tulevaisuuteen?

Kyseenalaiset keinot hankkeen läpiviennissä ja siihen liittyvä tiedon pimittäminen Lahden kaupungin korkeimmalta päättävältä elimeltä, kaupunginvaltuustolta, saattaisi jopa täyttää Kuntaliiton korruption määritelmän.

Seppo Korhonen
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi