Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Lapset ovat joutuneet omaishoidon säästöjen kohteeksi

En tiedä, onko olemassa jotain muuta niin kunnioitettavaa työtä kuin omaishoito. Ihminen, joka hoitaa läheistään pyyteettömästi ja samalla antaa hänelle mahdollisuuden asua kotonaan tutussa ympäristössä, joka tukee päivittäistä toimintaa toisin kuin jotkin hoitolaitokset, jotka ovat joutuneet negatiiviseen valoon vakavien puutteiden johdosta.

Suomessa oli vuonna 2018 noin 46 000 omaishoitajaa. Hoidettavista peräti 67 prosenttia oli yli 65-vuotiaita ja yleisin syy hoidon tarpeelle oli muistisairaus. Omaishoidosta koitui kunnille säästöjä vuonna 2018 reilusti yli 2,5 miljardia, jos se lasketaan kokonaiskustannuksista, kuten hoitajien, lääkärien, keittäjien ja laitoshuoltajien sekä muista välillisistä menoista aiheutuneista kustannuksista. Joten voidaan sanoa, että omaishoito säästää kunnille myös kunnioitettavat 2,5 miljardia euroa vuodessa.

Omaishoidosta puhuessa täytyisi myös muistaa ne äidit ja isät, jotka toimivat vammaisen tai sairaan lapsen omaishoitajana. Omaishoidettavien lasten määrä on peräti 16 prosenttia.

Rahallinen leikkaus kunnasta riippuen on peräti 50–100 euroa kuukaudessa vain sen johdosta, että omaishoidettava lapsi käy koulussa.

On huomiota herättävää, kuinka vähän asiasta puhutaan tai ylipäätään omaishoito yhdistettäisiin oman lapsen hoitoon. Tähän ovat myös kunnat tarttuneet ja kaikessa hiljaisuudessa alkaneet leikkaamaan omaishoidontukea koulunsa aloittaneen vammaisen tai sairaan lapsen omaishoidontuesta. Rahallinen leikkaus kunnasta riippuen on peräti 50–100 euroa kuukaudessa vain sen johdosta, että omaishoidettava lapsi käy koulussa.

On aivan käsittämätöntä, että Suomessa, jossa on pakollinen oppivelvollisuus, tämä pakko myös leikkaa jo entuudestaan hyvinkin matalaa omaishoidontukea. Korkein hallinto-oikeus on antanut useita ratkaisuja tästä epäkohdasta ja todennut, että pakollinen oppivelvollisuus ei saa vaikuttaa omaishoidon tuen määrään alentavasti.

On syytä nostaa esille sekin tosiasia, että kunnat, jotka leikkaavat omaishoidon tukea vastoin Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä, säästävät myös perusopetuksesta. Kouluihin kohdistuvat säästöt heijastuvat ensisijaisesti vammaisiin ja sairaisiin lapsiin resurssien puutteena, kuten koulunkäyntiavustajien vähennyksinä ja ryhmäkokojen kasvamisina.

Usein näitä perusopetukseen kohdistuvia säästöjä perustellaan taloudellisilla syillä ja omaishoidon tuen leikkauksia hoitoajan lyhentymisellä. Kuvitellaan, että vammainen tai sairas lapsi, joka toteuttaa pakollista oppivelvollisuutta ja käy kodin ulkopuolella koulussa, on näin koulun hoidettavana eikä omaishoitajan. Tämä ajattelutapa on suuressa ristiriidassa tilanteeseen, jossa hoidettavana on aikuinen. Tämän omaishoitaja voi käydä päivisin kokoaikaisessa palkkatyössä, eikä häneltä leikata omaishoidontukea sillä perusteella, että hänen työssäkäyntiaikanaan omainen ei ole hänen hoidettavanaan.

Vaikka omaishoidon tarpeen arvioinnin perusteiden pitäisi olla yhtäläiset, niin lapset ovat eriarvoisessa asemassa vammasta tai sairaudesta riippumatta. Usein kuvitellaan, että vanhempi – oli se äiti tai isä – hoitaisi lasta joka tapauksessa kotona. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, että vanhemman täytyy suurella todennäköisyydellä jättäytyä pois työelämästä tai vähintäänkin tehdä lyhennettyä työaikaa hoitaakseen vammaista tai sairasta lastaan ja kuljettaa häntä kuntoutuksiin ja terapioihin.

Tämänkaltainen perustelu osoittaa täydellistä tietämättömyyttä vammaisten ja sairaiden lasten arjen haasteista. Ei lapsi ole koulun hoidettavana, vaan hän on koulussa oppimassa ja hyvällä tuurilla luomassa uusia sosiaalisia suhteita ja taitoja. Mikäli vammainen tai sairas lapsi tarvitsee hoitoa, niin kyllä tosiasia on, että koulusta soitettaisiin omaishoitajalle ja pyydettäisiin häntä tulla hakemaan lapsi kotiin.

Vammainen tai sairas lapsi on kahden eri säästökohteen keskiössä ja on käsittämätöntä, miten vähän asiasta puhutaan siitäkin huolimatta, että kunnat joko rikkovat lakia ja osoittavat välinpitämättömyytensä omaishoitoa kohtaan leikkauksina.

Olisiko aika ottaa tämä pyyteetön työ vakavissaan ja lopettaa omaishoidon tuen leikkaukset sekä miettiä, toteutuuko tämän kaiken keskellä myös se tärkein etu, eli lapsen etu?

Nico Ojala
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi