Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Hyvinvointipalveluiden rahoitusta on tuuletettava – ehkä tarvitsisimme korvamerkityn terveydenhuoltoveron

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän budjetissa on krooninen vajekierre, joka ei ota talttuakseen. Taas on menossa yt-neuvottelut ja sitä myöten palvelutason heikennykset, vaikka toisin väitetään, koska poppakonstit on käytetty jo viimeiseen vähennettyyn käsipariin saakka. Huomioni kiinnittyy usein kuultuun yksisilmäiseen katsantokantaan, kuten yhtymän johdon ”on saatava suu säkkiä myöten” tai ”saatettava meno- ja tulopuoli tasapainoon keinolla millä hyvänsä”. Näin itsestään selvästi onkin, mutta millä keinoin?

Entä jos rahat eivät oikeasti siitä huolimatta riitä, että kaikki kivet ja kannot on käännetty moneen kertaan? Onhan jo vuosikaudet karsittu terveydenhuollon inhimillisen ja hyvän palvelun käytäntöjä, yritetty keksiä jos jonkinlaista tehostamista ja organisaatiouudistusta kaatunutta soteakaaan unohtamatta.

Kuka haluaa kohta enää terveyspalveluiden johtoon? Erhola yrittää seuraavaksi, mutta lopputulos on jo tiedossa. Kun rahat eivät riitä, ne eivät riitä. Jos niukka laitetaan väkisin riittämään, se merkitsee alimitoituksia siellä ja täällä, ja sillä ei ylläpidetä tarkoituksenmukaista hyvää terveyspalvelua, saati rakenneta. Yt:n lopputulema on jälleen säästäminen, kun verotusta ei voida kiristää. Näin ollaan puun ja kuoren välissä. Henkilöstöä vähennetään ja jäljelle jääneiden taakka kasvaa. Kun työtaakka on kestämätön, väkeä pakenee muihin hommiin (huomaa hukkakoulutus alalle) ja palveluntarvitsijat ja -tekijät kärsivät yhä enemmän.

Onko uskalluksen vai mielikuvituksen puutetta, ettei ymmärretä poiketa lukkiintuneista ajattelutavoista ”periongelmissa”.

Niukkuudessa ei palkallakaan voida houkutella alalle uusia tekijöitä, ainakaan suomalaisia. Toisaalta, vaikka jäljellejääneet saisivat kymppitonnin kuukausipalkkaa, se ei auta jaksamiseen/työuupumiseen.

Miten rahat riittäisivät senkään vuoksi, kun hoivapalvelujen tarvitsijoita on suurten ikäluokkien ikääntymisen johdosta jatkossa entistä enemmän. Näiden ikäluokkien, joihin itsekin kuulun, virhe oli se, etteivät he älynneet kerätä palkastaan kansallista rahastoa vanhuudenhoitoaan varten norjalaisten malliin, jotka varautuvat tähtitieteellisillä summilla öljyn loppumiseen tai käytön kieltämiseen.

Vaan eivätpä suuret ikäluokat arvanneet, että syntyvyys laskisi kaikkien keskiarvo-oletusten alapuolelle ja huoltosuhde käy jatkossa yhä epäedullisemmaksi. Suurten ikäluokkien ”välivaihe” tietysti korjaantuu aikanaan ollen näin tilapäistä. Tuon ajan ylipääsemiseksi tarvittaneen niin sanottua talvisodan henkeä eli kansan yhtenäisyyttä esimerkiksi ylimääräisenä terveydenhuoltoverona.

Aikanaan keksittiin väliaikainen ylellisyysvero autoille ja se lienee voimassa vieläkin, ei tuo sen kummempaa ole.

Onko uskalluksen vai mielikuvituksen puutetta, ettei ymmärretä poiketa lukkiintuneista ajattelutavoista ”periongelmissa”. Pitäydytään kuluneisiin sananparsiin tehostamisesta tai johtamisen puutteista, esimerkiksi. Yleinen oletushan on se, että julkisella puolella on löysää ja tehotonta tekemistä, mutta onko tästä osoittaa mitään faktaa enää nykyaikana, vai olisiko kyse vain pinttyneestä mielikuvasta julkisen puolen toimintaa kohtaan? Tätä faktatietoa ei taida olla sen puoleen ammennettavaksi millään päättäjäkoalitiollakaan, jotka valtuustokausi toisensa jälkeen painivat samojen rahoitusongelmien kimpussa. Ehkäpä oikeasti tarvitsisimme korvamerkityn terveydenhuoltoveron elintärkeiden sote-palveluiden rahoitukseen.

Lisäksi kansa suurituloisimpia myöten on opetettava rakastamaan veroja eikä veronkiertoa, kuten yleisemmin on tapana. Mikäs sen mukavampaa kuin maksaa veroja ja pitää Suomi mallimaana, kuinka täällä toimitaan yhteiseksi parhaaksi! Poliitikkojen oikeudenmukaisuus- ja pidetään kaikki mukana -puheet saavat siunauksellista katetta.

Terveydenhuoltoveroa ei kannata tietenkään periä kohtuullisen toimeentulorajan alapuolella, koska myös toimeentulotuki kerätään veroina. Hölmöläisten peitonjatkaminen on jo vanha, mutta usein unohtunut satu.

Kumpi olisi parempi/pahempi? Kituuttaa heikkenevien palvelujen/budjettien kanssa vuodesta toiseen vai kituuttaa hivenen nousevien verojen kanssa pystyäksemme säilyttämään tarpeelliset palvelut/palvelutyöpaikat meidän kaikkien hyödyksi?

Yksi yhteen ei mene oikein sekään, että hyvinvointivaltiot kamppailevat budjettirahoituksen kanssa, vaikka pätäkkää sanotaan toisaalta olevan pallolla enemmän kuin koskaan ennen. Kysymys kuuluukin, missä ja miten se luuraa?

Leevi Korpela
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi