Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Valtatie 12:lla Nastolasta Lahteen kopsahtaa kohta

Kohta kopsahtaa ja ollaan kaikki myöhässä töistä, osa ehkä pysyvästi. Sen verran on taas villiä ja vastuutonta menoa Lahti–Nastola-välillä, että liikenneonnettomuus on enemmän kuin lähellä.

Joka aamu ja iltapäivä sama tilanne, kymmenien autojen jatkuva jono, jota muutamien on pakko lähteä ohittamaan. Yleensä sama tilanne on molempiin suuntiin, eli kohtaamisia on paljon. Kaikki ko. väliä ajavat tietävät varmasti, mistä kirjoitan.

En paasaa nyt siitä, miten turhaa ohittaminen tuolla välillä on ja kuinka kuitenkin ollaan peräkkäin seuraavissa valoissa tai risteyksessä. Tämän kaikki jo tietävät.

Kahden pienen lapsen isänä ja monen lapsen isän ja äidin työkaverina huoleni on paljon suurempi. Mitä, jos kopsahtaa kunnolla, emmekä enää ilmestykään kotiin tai töihin?

Vastausta tähän soisin jokaisen tarpeetonta ohitusta tekevän miettivän. Millä oikeudella vaarannan kanssaliikkujien kotiin tai töihin pääsyn?

Onko oma perille ehtimiseni niin tärkeää, että minulla on oikeus riskeerata kymmenien muiden henki? Muistakaa, kaiken muun voi korvata paitsi elämän.

Lasse Latvatalo

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi