Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Kun valistus liikenteessä ei auta, on korjattava ympäristöä

Jarmo Virtanen kirjoitti otsikolla "Autokouluissa voitaisiin opettaa paremmin, mitä suojatie tarkoittaa" (ESS 10.8.), joten vastaan hänelle. Virtanen ei ymmärtänyt, että olin kaksi päivää ennen onnettomuutta julkaistussa mielipidekirjoituksessani huolissani nimenomaan jalankulkijan turvallisuudesta, jollaiseksi muistaakseni pyöräilijäkin muuttuu mainitsemissani kolmessa paikassa.

En hakenut autoilijoille lisää oikeuksia. Kun kirjoitin autojen paahtaessa vierestä ohi pysähdyttyäni suojatien eteen, viestini oli, että autoilija on tehnyt virheen, ei jalankulkija.

Olen keskustellut puhelimitse näistä suojateistä viime talvena Liikenneturvan Ari-Pekka Latun kanssa, ja hän toi esiin nimenomaan tämän onnettomuuspaikan vaarallisuuden. Hän kertoi myös näiden kolmen suojatien asian olevan jossain prosessissa. Se ei näytä edenneen, joten pitää kai odottaa kuolemantapausta, jollainen yleensä johtaa toimintaan.

Vaikka suojatien eteen pysähtyneen auton ohittamissäännöstä on valistettu vuosikymmeniä, kaikki eivät sitä ole omaksuneet. Ei ole todennäköistä, että tilanne ratkaisevasti muuttuu.

Kun vielä ajokortin saamista on helpotettu, tulee aina enemmän uusia kuskeja, jotka eivät määräyksiä tunne tai eivät niistä piittaa. Kun näin on, tulee puuttua liikenneympäristöön.

Mitä tulee Virtasen minulle osoittamaan kysymykseen, haluanko Vuorikadulta Hämeenkadulle rollaattorilla liikkuvan lähtevän kiertämään liikennevalojen kautta, niin haluan ehdottomasti. Hämeenkadun risteyksessä on valo-ohjattu suojatie, jonka kautta matka ei pitene metriäkään. Paitsi kaupunginsairaalle, jolloin se valitettavasti pitenee kymmenen metriä.

Keijo Pulli

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi