Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Läntisen maailman kansat jakautuvat arvokonservatiiveihin ja liberaaleihin – retoriikka kovenee

Olemme tulleet aikakauteen, jossa läntisen maailman keskellä kansat jakautuvat niin sanottuihin arvokonservatiiveihin ja liberaaleihin. Retoriikka myös kovenee ja ihmisiä jaotellaan hyviksiin ja pahiksiin.

Vanhan kansan viisaus ”asiat riitelevät, eivät miehet” on unohtumassa. Poliittisella kentällä tämä taktiikka oli tuttua viime vuosisadalla. Toisaalta natsit ja toisaalta kommunistit demonisoivat ihmisiä. Tuloksena oli toinen maailmansota ja kymmenien miljoonien ihmisten ennenaikainen kuolema sotakentillä ja keskitysleireillä.

Paljon on paheksuttu Teuvo Hakkaraisen ja muutamien muiden samoin ajattelevien möläytyksiä, etenkin liberaalien taholta. Onpa käyty oikeuttakin näiden lausumien tiimoilta.

En ole itsekään pitänyt sen kaltaisesta sanailusta. Kristittynä katson, että kaikki ihmiset ovat yhtä kallisarvoisia, koska Jeesus kuoli kaikkien edestä, olivatpa he sitten hakkaraisia, muslimeita, räsäsiä, homoseksuaaleja tai jopa murhamiehiä.

Kaikki ovat myös yhtälailla syntisiä, kuka milläkin tavalla. Kaikki tekevät myös tiliä elämästään yhtälaisesti Jumalalle. Siksi on hyvä olla armahdettu syntinen.

Vanhan kansan viisaus ”asiat riitelevät, eivät miehet” on unohtumassa.

Nostan tässä kuitenkin pohdittavaksi arvoliberaalien vastaavat ylilyönnit. Eräs sellainen oli valitettavasti Erno Laisin Esalainen, jossa hän meni vahvasti henkilökohtaisuuksiin kirjoittamalla ”oman elämänsä päiviräsäsistä”.

Räsästä demonisoiva kirjoitus meni kirkkaasti yli hyvän maun lähestyen kunnianloukkausta. Kirjoita Laisi asiasta, älä ihmisestä. Odotan lehdeltä ja/tai Laisilta anteeksipyyntöä tai ainakin pahoittelua.

Ymmärrän, että koko suomalainen media edustaa arvoliberalismia. Arvokonservatiiveilla ei ole ainuttakaan laajalevikkistä sanomalehteä tai TV-kanavaa takanaan.

Vähitellen on syntymässä tilanne, jossa liberaalien ajamien asioiden arvosteleminen ja kriittinen tarkastelu lähes tai kokonaan kriminalisoidaan. Syntyy samanlainen asetelma kuin Kekkosen Suomessa, jossa määrätyistä asioista ei saanut kirjoittaa tai puhua. Voipa vääristä mielipiteistä joutua vielä rikosoikeudellisten toimenpiteiden kohteeksi.

Tämä tilanne saattaa raamattu-uskolliset kristityt vakavien ongelmien eteen. Kristityt ovat joutuneet aina vainotuiksi siksi, että ovat rikkoneet maallista lakia. Apostolit saarnasivat, vaikka maallinen valta kielsi, valtiokirkkojen aikaan muut seurakunnat olivat laittomia ja siksi vainottuja. Neuvostoaikana samoin.

Raamattu on arvokonservatiivinen kirja ja siksi väistämättä syntyy jännite. Arvoliberaalit ovat ihmisiä hekin, myös heikkouksineen.

Mielipiteensä ajamisen tehostamiseksi saattavat ”lampaatkin” muuttua ”susiksi” ja ihmisluonnon syntinen juuri paljastuu. Tästä Laisin kirjoitus antoi lievää esimakua.

Pauli Rahkonen, pastori, fil.tri

Lue myös: Lukijalta: Pilkkaamisesta ja alentamisesta ei saisi tulla normi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi