Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Hallituksen jäsenet kaikkien omistajien asialla

Kuva: Pirjo Kamppila

Vastaan Lasse Koskisen Etelä-Suomen Sanomissa 7.6.2019 olleeseen mielipidekirjoitukseen "Lahden PHP-edustus ei ole henkilökohtainen".

Mielipidekirjoittaja on otsikossa aivan oikeassa. Osakeyhtiölaki lähtee siitä, että yhtiön hallitukseen valitut toimivat aina yhtiön edun mukaisesti.

Tästä eteenpäin mielipidekirjoittaja kuitenkin harhautuu, sillä hallituksen jäsenet eivät toimi yksittäisen omistajan edunvalvojana vaan ovat kaikkien osakkeenomistajien asialla. Hallituksen jäsenten tulee ottaa kaikkien omistajien etu huomioon toiminnassaan, ei yksittäisen omistajan.

Näillä hyvin yksiselitteisillä periaatteilla PHP Holding Oy:n ja PHP Liiketoiminta Oyj:n hallitukset ja hallituksenjäsenet ovat toimineet.

Omistajat arvioivat vuosittain hallituksen toiminnan.

Omistajat arvioivat vuosittain hallituksen toiminnan ja asettavat yhtiökokouksessa uuden hallituksen. Tämän kevään PHP Holding Oy:n yhtiökokouksessa yhtiön omistajat arvioivat hallituksen onnistuneen työssään tavalla, jonka halusivat erikseen palkita.

Jukka Ottela
hallituksen puheenjohtaja
PHP Holding oy
PHP Liiketoiminta oyj

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi