Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Osa nuorista ei halua opiskella, eikä siinä pakko auta

Oppivelvollisuuden pidentäminen on mielestäni huono konsti työvoiman tason nostamiseksi. Kun muistan oman historiani en moiseen usko. Kaikki eivät tietenkään ole yhtä hölmöjä mutta moni kylläkin.

Matematiikan opettajani palautti kokeet, mainitsi parhaiten pärjänneet ja totesi lopuksi Sillanpään olevan viisainta hakeutua töihin. Silloin vielä onneksi töitä löytyi.

Osalla nuorista nyt ei vaan ole opiskeluhaluja, eikä siinä mikään pakko auta. Päinvastoin haittaavat opinhaluisten tiedonsaantia ja opettajien työskentelyä.

Opinhaluisten mahdollisuudet tulee turvata, samoin opettajien työolot. Niin vastenmielistä kuin työnantajien tukeminen demareille onkin, oppivelvollisuuden pidentämiseen käytetyt rahat kannattaisi kuitenkin ehkä kanavoida tukeen työnantajille, jotka ottavat koulutuksensa laiminlyöneen töihin.

En usko alkuunkaan, etteikö Suomesta vielä pitkään löydy töitä, jotka voi oppia, kunhan nyt osaa lukea ja kirjoittaa. Työhaluja tietysti tarvitsee olla ja asenne kohdallaan. On fiksua tehdä töitä, olivat ne sitten mitä tahansa, ja tietysti hyvin.

Antti Sillanpää
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi