Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

En sekoita Aikkalan llk2-aluetta maanvastaanottoalueeseen

Kirjoitan viitaten Hollolan kunnanjohtaja Päivi Rahkosen mielipidekirjoitukseen (ESS 11.5.). Hollolan kunta otti kaksi kertaa julkisesti kantaa kirjoitukseni (ESS 30.4.) sisältöön. Kunnan kierrätyspuistosivujen kirjoituksiani (ESS 15. ja 29.7.) koskeneen vastineen (10.8.2018) mukaan:

”Kierrätyspuistoa ei ole käsitelty kunnan yleiskaavatyössä.” ja että ”Kirjoituksessa on sijainteina menneet sekaisin kierrätyspuistoksi aiottu alue ja maanvastaanottoon tarkoitettu Aikkalan alue. Aikkalan alueelle ei ole suunniteltu eikä ole tulossa kierrätyspuistoa.”

Kierrätyspuiston sijaintipaikkaselvityksessä todetaan, että Kehätie-kohteelle on varaus yleiskaavassa. Kirjoituksissani tarkastelen maakuntakaavan 2014 Aikkalan llk2-aluetta enkä sotke sitä maanvastaanottoalueeseen. Aikkalaan on tehty varaus ja sinne suunnitellaan kaatopaikkaa. Vastineen väitteet ovat perättömiä.

Seutu4: Kunnan kirjoitustani (15.8.2018) samoin väittein koskeneen kannanoton (22.8.2018) oikaisin 26.9.2018.

Tammikuussa tein kahden kunnanhallituksen hylkäämän vastineen poistovaatimukseni jälkeen vaatimuksen suoraan kunnanhallituksen jäsenille. Seuraavana päivänä vastinetta ei enää ollut kunnan sivuilla.

Olavi Uusitalo
professori
Hollola
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi