Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Suomi ykkösenä holhousvaltiovertailussa, eläköön Sääntö-Suomi!

Maamme on taas voittaja yhdessä EU-vertailussa, jonka aikaansaama julkisuus on ollut kyllä varsin niukkaa. ”Suomi säilytti selvällä erolla EU:n johtavan holhousvaltion kyseenalaisen kunnian", Saska Saarikoski lainaa Helsingin Sanomien (9.5.) kolumnissaan brittiläistä ajatuspaja IEA:ta.

Suomi oli 28 vertailumaan joukossa ihan omaa luokkaansa selvällä erolla seuraaviin. Ruotsalainen kansankotikin sijoittui vertailussa vasta kahdeksanneksi. Euroopan vapaimmaksi maaksi osoittautui Saksa, minkä jokainen Berliinissä käynyt voi helposti vahvistaa.

Paikkana voisi olla Mukkulan tapahtumapuisto, koska ei sinne juuri muutakaan ole buukattuna.

Varmaan kaikki sormeaan heristävät moralistit eduskunnan suunnalla, valtion hallinnossa ja siitä alaspäin aina paikallisia talokyttiä myöten riemuitsevat ”voitostaan".

Kun holhousvertailun tulokset ohitettiin Suomessa niin vähällä huomiolla, olisi syytä tehdä jotain. Eikö voitaisi järjestää voiton kunniaksi kansanjuhlia, esimerkiksi toritapahtumia, joissa laulettaisiin yhdessä itkuvirsiä, tarjottaisiin näkkileipää ja vettä, kuunneltaisiin tietenkin ylevä, moraalia nostattava juhlapuhe, jonka pitäjä voisi olla vaikkapa joku nelikosta Räsänen, Henriksson, Asko-Seljavaara, Talja. Muitakin ”hyviä” vaihtoehtoja on, runsaasti!

Täällä Lahdessa tapahtuman voisi järjestää Lahti Events Oy, kun ei sillä juuri muitakaan järjestettäviä juttuja ole. Paikkana voisi oikeastaan olla Mukkulan tapahtumapuisto, koska ei sinne juuri muitakaan tapahtumia ole buukattuna.

Kansanjuhlia odotellessa voisin oikeastaan piipahtaa ja ehkä vähän viivähtääkin siellä Suomea paljon vapaammassa, leppoisammassa, halvemmassa ja koiraystävällisemmässä Berliinissä.

Senhän saavuttaa aika helposti ja edullisestikin; lentäen muutamassa tunnissa alle satasella edestakaisin tai autolla parissa päivässä paljon Suomea halvemmin bensoin.

Eläköön Sääntö-Suomi!

Pertti Vartiainen
kansalainen
Lahti

Elina Tanhua
elina.tanhua@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi