Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Aikaisin työnsä aloittaville valoisat tunnit merkitsevät liikenteessä ja töissä todella paljon

Suomen aloitteesta EU:ssa päätettiin että tämä kellonviisareiden siirtely saa loppua. Suomessa tehtiin kysely, pitäisikö Suomessa olla pysyvä talviaika eli normaaliaika vai pysyvä kesäaika.

Pysyvä normaaliaika voitti 52 prosentilla. Viimeaikoina lehtiin on tullut kiihtyvään tahtiin juttuja joissa kyseenalaistetaan normaaliajan järkevyys.

Pääargumentti pysyvän kesäajan kannattajilla on että iltoihin tulee lisää valoista aikaa. Samalla unohdetaan, että aamuihin tulee lisää pimeää aikaa. Meille, jotka aloitamme työt niin sanotusti ihmisten aikoihin, nämä pimeät tunnit merkitsevät liikenteessä ja töissä todella paljon ja jopa töiden tapaturmariskiin.

Ajatellaanpa meitä aamutyöhön lähteviä; talviaikaan heräsimme aamutoimiin esimerkiksi kello 4.40. Nyt heräämme sitten tuntia aikaisemmin. Kova ”itkeminen” on ollut, että lasten on vaikeaa herätä jo kello kahdeksan aamuihin. Nyt he joutuvat käytännössä heräämään jo kello seitsemän aamuihin kesäaikana.
 

Miksi esimerkiksi toimittajat tuntuvat olevan aktiivisena tässä kesäaikakysymyksessä. Paljolti on kysymys näistä työajoista, jotka painottuvat heillä ilta-aikoihin.

Sehän tässä kummastuttaa, että tässäkään asiassa tarkoitusperiä ei tuoda esiin rehellisesti, vaan naamioidaan esimerkiksi terveysväittämiin. Tässä tapauksessa korostetaan liikuntaa.

Oltaisiin rehellisiä; ne jotka harrastavat työpäivän, koulupäivän jälkeen liikuntaa, niin harrastavat sitä talvi- tai kesäajasta huolimatta. Kuvaavaa on, että kesäajan puolustajat eivät ole huolissaan meidän aamulla aikaisin töihin heräävien kuntoilusta.

Rautalangasta vääntäen, jos heräät töihin esimerkiksi puoli viideltä aamulla, ei se tunti valoista aikaa illalla lämmitä sillä seuraavanakin päivänä on herättävänä aikaisin.

Näille aamulla meitä niin sanottuja oikeita töitä tekeviä huomattavasti myöhemmin herääville huomauttaisin, että meitä aikaisin herääviä on paljon; raksamiehet, pihatöissä muun muassa lumen aurauksessa olevat, aamu ja yösiivoojat, postinjakajat, hoitoalalla olevat ja niin edelleen.

Moni kahdeksaksi töihin tuleva ei varmaan tiedäkään meidän olemassaoloamme, paitsi jos työmme jäisi tekemättä.

Kari Korhonen

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi