Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Kiitos Juha Sipilälle neljästä pääministerivuodesta

En ollut äänestänyt Keskustaa, sitten kodin maanviljelyskokemusten jälkeen opiskelemaan lähdettyäni. Nyt äänestin. Tämän tekstin aloittelin jo ennen hänen ilmoitusta puheenjohtajuudesta luopumisesta.

Sipilän periaate – tulos tai ulos – on minulle mieleen. Se, että kertoo, mitä aikoo ja kuinka paljon itse uskoo ajatustensa toteutumismahdollisuuksiin. Jos ei onnistu, on kohtuullista myöntää se ja luopua asiasta.

Tietenkin Sipilän etu on ollut se, että hän on ollut riippumaton kansanedustajan palkasta onnistuttuaan yrittäjänä. Tämä antaa tiettyä liikkumavapautta.

Sipilä on ollut uskottavin ja luotettavin poliitikko viimeisen neljän vuoden ajan. En ole koskaan kuullut hänen arvostelevan hallituskumppaniensa päätöksiä, vaan hän luottanut siihen, mitä on sovittu.

Kansakunnan edun voi panna tärkeimmäksi jopa ennen puoluetta tai omaa etua.

Valitettavasti tätä luottamusta jotkut ministereistä on ovat käyttäneet hyväkseen. Esimerkiksi koulutusleikkaukset menivät Sipilän piikkiin, vaikka valtiovarainministeriö oli varmaan leikkauslistat laatinut ja niitä olisi pitänyt kokoomuksen puolustaa.

Kun tänään sain kuulla Sipilän päätöksestä, se ei minua yllättänyt. Tulos tai ulos -periaatteesta hän piti taas kiinni. Sipilän hallitus jää mieleeni positiivisena esimerkkinä siitä, että kansakunnan edun voi panna tärkeimmäksi jopa ennen puoluetta tai omaa etua.

Yhtenä esimerkkinä tästä vaikkapa se, että kun perussuomalaiset yrittivät kaataa hallituksen, Sipilä onnistui estämään sen ja näin varmistamaan työllisyyden kasvun koko loppukauden ajaksi.

Antti Manninen
Hollola

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi