Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Valtatie 12:n voima ulottuu Kujalaa kauemmas

Valtatie 12 on tärkein kohde niin Lahden kuin Hollolankin elinkeinoelämälle. Lueskelin Lahden kaupungin kaavoituskatsausta vuosille 2019–21. Neljä kaupungin virkamiestä vastasivat viiteen heille asetettuun kysymykseen tästä kohteesta.

Yksi kysymyksistä oli, "mitä uusia mahdollisuuksia elinvoiman kehittämiseen syntyy". He tähdensivät, että kysytyin alue on valtatie 4:n ja valtatie 12:n risteysalue eli Kujalan alue.

Itse ihmettelen, miksi he näkevät valtatie 12:sta vain noin pienen osan. Tiehän on paljon pitempi.

Nähdäkseni varsinainen helmi elinvoiman kannalta sijaitsee Jokimaan ravikeskuksesta yli vanhan Helsingintien aina Hollolan Soramäkeen saakka. Siinä on Lahden sekä Hollolan mahdollisuus tarjota kaavoituksen kautta paikallisille sekä laajemminkin yrittäjille tontteja perustaa tai laajentaa toimintaansa.

Jos Lahti ei saa tuollaisellekaan alueelle hankittua yrittäjiä, niin ei sitten mihinkään.

Olen aiemminkin ehdottanut tien eteläpuolelle pienelle tai keskikokoiselle teollisuudelle tontteja ja pohjoispuolelle asuntoja, omakoti- ja kerrostaloja. Jos Lahti ei saa tuollaisellekaan alueelle hankittua yrittäjiä, niin ei sitten mihinkään.

Kyse markkinoinnista, siitä, miten aluetta lähdetään myymään eri viiteryhmille. Lahdessa on kaupungin palkkalistoilla eri yhtiöissä lukuisia toimijoita, joiden päätarkoitus on elinvoimasta ja sen olosuhteista huolehtiminen. Hiljaista on näiden palkollisten taholla ollut.

Sata kilometriä Helsinkiin, 70 kilometriä suurimmalle lentokentällemme, sata kilometriä maamme suurimpaan satamaan. Lahdessa on vielä pieni etu asuntojen hinnoissa ajatellen vaikkapa tänne muuttavia ihmisiä.

Teidän, Lahden päättäjien tehtävä on tehdä kaupungistamme vetovoimainen kaupunki. Kaupungin tehtävä on luoda edellytyksiä yrittäjille ja sitä kautta saada meille ostovoimaisia ihmisiä.

Tätä taustaa vasten katsottuna kaupunkimme menettelyä voi perustellusti arvostella. Tällä tavoin ei saada näihin Aleksanterinkadun täyttäviin kahviloihin ja pitserioihin uusia ostovoimaisia asiakkaita.

Nykyisen muuttovirta, joka on henkilömäärässä plusmerkkinen mutta kaupungin talouden kannalta miinusmerkkinen, pitää kääntää toisin päin. Kaupungilla on siihen niin halutessaan nopeitakin mahdollisuuksia.

Hyvä asia tässä kaavoitusesitteessä on myös se, että siinä ei mainita sanallakaan tätä kiertotalouspuistoa, semmoisella älkää hyvät lahtelaiset ja hollolalaiset pilatko tätä ainutlaatuista tilaisuuttanne. Sen jos sinne tekee, alueen entisetkin asukkaat alkavat myydä asuntojaan eikä uusia tilalle tule.

Veikko Nurminen
Lahti

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista FC Lahden tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 2 vk
0 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi