Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Joukolla Salpausselälle muistamaan Matti Nykästä

Kun hyppääjälegendamme Matti Nykänen poistui ennenaikaisesti joukostamme, jäi meille kaikille Matin aikalaisille suuri aukko. Olihan Matti tuonut – paitsi kultaa ja kunniaa maallemme – myös meille penkkiurheilijoille huikaisevia hetkiä, jotka ovat siivittäneet arkeamme pitkään.

Miten mukavalta onkaan tuntunut Keski-Euroopassa liikkuessa, kun Matti ja muut mäkihyppääjämme ovat ihmisten tiedossa.

Mielestäni olisi kaunis ele Mattia ja hänen perhettään kohtaan, jos lähtisimme nyt tulevana viikonloppuna sankoin joukoin Salpausselän kisoihin viettämään hiljaisen hetken Matin kunniaksi.

Samalla tukisimme nykyisiä ja tulevia urheilijoitamme ja näyttäisimme, että arvostamme heidän työtään. Olisimme vielä esimerkkinä jälkipolville siinä, että meistä löytyy yhteenkuuluvuutta niin ilossa kuin surussakin.

Tapasin Matin marraskuussa lentäessäni Las Palmasiin. Hänen iloinen, poikamainen olemuksensa kiinnitti heti huomioni. Kun lennolla jouduin näkemään, miten kanssamatkustajat hänelle juomia tarjoilivat, tulin surulliseksi. Se ei ollut hänen arvoistaan.

Lomalta palattuani kirjoitin hänelle kirjeen ja kerroin, että näkisin hänen mielelläni opastavan ja tukevan nuoria hyppääjälupauksiamme. En tiedä, lukiko Matti edes kirjettäni, mutta joka tapauksessa olen tyytyväinen, että yritin edes jotain hänen hyväkseen.

Nyt me jokainen voimme tehdä ikään kuin viimeisen, kenties ainoankin eleen ja kiitoksen hänelle hänen työstään tulemalla Salpausselälle sankoin joukoin häntä muistamaan.

Irma Ojasto
moninkertainen penkkiurheilija
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 9,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
9,90€

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi