Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Vanhempien yhdenvertaisuus tukee lasta ja vähentää riitaa huoltajuusasioissa

On erinomaista, että pitkittyneitä huoltoriitoja käsitellään julkisuudessa. Niihin joutuneet lapset ja vanhemmat kärsivät suuresti. Siihen tulee kiinnittää huomiota ja tällaisiin riitoihin joutuneita lapsia ja vanhempia auttaa. Riitoja tulisi myös ehkäistä ennalta.

Etelä-Suomen Sanomien jutussa esitettiin monia hyviä ajatuksia kuten, että vaikeiden huoltoriitojen ratkaisuun tulisi luoda niihin keskittyneet maakunnalliset yksiköt ja että lasta ei tulisi vastuuttaa päättämään asumisestaan itse.

Jutusta sai vaikutelman, että pitkän huoltoriidan takana olisi aina kaksi riitaisaa vanhempaa. Se on yleinen väärinkäsitys. Pitkän huoltoriidan kokiksi riittää yksi vanhempi, joka katsoo vain omaa etuaan ja samaistaa lapsen edun omaansa.

Vanhempi voi esimerkiksi pyrkiä vieraannuttamaan lasta toisesta vanhemmastaan. Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen on kuvannut vieraannuttamista massiiviseksi lapsen emotionaaliseksi kaltoinkohteluksi.

Ehdotan, että tarkastellaan lapsen etua lapsen näkökulmasta: kuinka hän voi säilyttää molemmat vanhemmat elämässään?

Sellainen vahingoittaa lasta syvältä, ja sillä on pitkäaikaisia haitallisia seurauksia lapsen psyykelle ja muun muassa kyvylle muodostaa luottamuksellisia ihmissuhteita. Yhteiskunnan tulisi suojella lasta tällaiselta henkiseltä väkivallalta.

Jutussa epäiltiin asiantuntijalausuntojen merkitystä. Se on ikävää, koska ne sivuutetaan jo nyt liian helposti. Jos perheneuvolan tai sairaalan oikeuspsykiatrisen yksikön lausunto ei olisi merkityksellinen huoltajuudesta päätettäessä, niin mihin päätökset tulisi perustaa?

Toivon, että lukijat ymmärtävät kritiikin olevan paikallaan enemmänkin yksityiseltä sektorilta hankittujen arvioiden kohdalla.

Pitkittyneitä huoltoriitoja päiviteltäessä oikeuslaitoksen olisi syytä katsoa peiliin. Oikeudessa tavataan katsoa lapsen etua aikuisten näkökulmasta fokusoimalla vanhempien puutteisiin. Tosiasiallisesti vanhempia ohjataan moittimaan toisiaan.

Ehdotan, että siirrytään tarkastelemaan lapsen etua lapsen näkökulmasta: kuinka hän voi säilyttää eron jälkeen molemmat vanhempansa elämässään? Se säästäisi monta lasta ja vanhempaa pitkittyneen huoltoriidan kauheudelta.

Petri Kolmonen

puheenjohtaja

Isät lasten asialla ry

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Jatka lukemista LTV:n tarjoamana 2 vk maksutta!

Tilaa ESS VerkkoPlus 2 viikoksi maksutta ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa 2 vk maksutta

Oletko jo tilaaja?

Mitä tunnetta juttu sinussa herätti? Vastaamalla näet, millaisia tunteita juttu herätti muissa lukijoissa.

Kommentit comments

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi