Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Jukka Oksaharju: Isänmaa tarvitsee paljon uusia omistajia

Kuva: Mustalampi Timo

Pörssin katkeamaton nousutrendi jatkuu Yhdysvalloissa nyt jo kymmenettä vuotta. Presidentti Donald Trump ehtikin ensimmäisen presidenttivuotensa aikana twiittailla sosiaalisessa mediassa peräti 46 kertaa osakemarkkinoista, siis lähes viikoittain. Tämän kertoi aikakauslehti The Hill.

Asia ei ole tärkeä siksi, että valtaosakaan noususta olisi Trumpin ansiota. Toki Trump on vienyt läpi kursseja kirittäneen verouudistuksen. Siitä voi silti olla eriävä näkemys, miten älykästä alijäämävaltion on pudotella verojaan tuntuvasti nousukauden huipulla.

Trumpista saa ja pitääkin olla montaa mieltä, mutta yksi asia on varma: maailmantalouden kasvun veturivaltiossa Yhdysvalloissa moni kansalainen näkee omistajien ja yrittäjien menestyksen yhteiskunnan etuna. Jaettavan kakun nähdään kasvavan. Kapitalistit eivät siis ryöstä muiden siivuja.

Meillä Suomessa moni laskee tänäänkin levolle ajatellen, että kyllä valtio pelastaa. Rapakon takana tunnutaan ajattelevan, että taaloja pitää olla oman sukan varressa tai muuten voi löytää jonain vähemmän kauniina aamuna luun kurkustaan.

Joskin edellisten vaalien alla myös vasemmisto epätoivossaan lapioi yrittäjille jotain ruskeaa.

Suomessa talouden tuottavuus ja kustannussäästöt on sotkettu keskenään. Tuottavuuskehitys voi kasvattaa hyötyä koko yhteiskunnalle, jolloin jaettavaa on enemmän kaikille osapuolille. Jopa tahallaan tämä tosiasia sekoitetaan paljon palstatilaa saaviin säästökuureihin, arvatenkin siksi, että äänestäjiä pidetään yksinkertaisina. Pörssissä nousu perustuu tuottavuuskehitykseen, vaaliuurnilla se voi korreloida räväkän palstatilan kanssa.

Vailla katteetonta toiveikkuutta odotan sitä vaalipaneelia, jossa pääministeri Juha Sipilä (kesk.) parhaaseen katseluaikaan kertoo kansakunnalle Helsingin pörssin tuottaneen omistajille lisäarvoa osinkoineen reilut viisikymmentä miljardia euroa hallituskaudella.

Tämä ei muuten edes olisi fake news (valeuutinen). Sen ääneen sanomisesta voisi kuitenkin seurata johtopäätös työväen riistosta ja yleislakko, eikä siinä tilassa maasta pääsisi pois kuin muuttolintu.

Maan hallituksen suosioon ei Suomen talouden nykyinen hyvä veto ole heijastunut. Trump sentään yrittää kehua omia toimiaan, mutta meillä jatketaan yksityiskohtien hinkkaamista ainaisessa vastakkainasettelussa.

Joskin edellisten vaalien alla myös vasemmisto epätoivossaan lapioi yrittäjille jotain ruskeaa. Viime aikojen retoriikan perusteella tavara ei ole enää suklaarasiassa.

Kaikkiaan en nykyisistä gallupluvuista käsitä sitä, miksi muutoin ihanan vapaamielisesti elävät ultrayksilölliset ihmiset kaipaavat talousasioissa liiton, poliitikon ja valtion holhousta.

Omistajilla ja yrittäjillä – työllistäjillä – ei ole paljoa ääniä vaaliuurnilla, mutta palkansaajista kiinnostuneiden puolueiden tulisi ajaa juuri heidän asiaansa. Ilman riskinoton kannustimia uudet työpaikat eivät ilmesty mistään.

Päivänselvänä pidän sitä, että nykyisten omistajien riskinottohalukkuuden vajauksessa isänmaa tarvitsee riskinottoon osallistujiksi myös kymmeniä tuhansia uusia omistajia, jotta hyvinvointi säilyisi. Tässä voisi olla maan seuraavalle hallitukselle tavoite.

Kirjoittaja on Nordnetin osakestrategi ja sijoituskirjailija.

Lue myös: Pikavippi ei, sijoittaminen kyllä - nuori osakemiljonääri työstää peruskouluille sijoitusaapista
 
Jukka Oksaharju
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi