Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lahtelaisvaltuutettu: Korruptio on juurtunut kaupungissa syvään, mutta muutos on käynnistynyt

Lahden kaupunginvaltuuston syyskuun kokouksessa tehtiin historiallinen päätös korruption vastaisessa taistelussa.

Kaupunginhallituksen vastausta vuoden 2017 arviointikertomukseen täydennettiin päätöksellä, jossa laaditaan toimintaohjelma kaupungin hallintoon ja toimintaan eettisten periaatteiden mukaan ja korruption vastaisesti.

Pohjustin päätöstä valtuutetuille edeltä käsin lähettämälläni vetoomuksella ryhtyä toimiin asiassa, jota kaupungin tarkastuslautakunta esitti jo vuosia sitten.

Toimintani tuotti tulosta: vasurit asettuivat tukemaan esitystäni jo aiemmin ja ratkaiseva liikahdus tapahtui demariryhmässä ennen valtuuston kokousta.

Ilomielin kannatin valtuustossa demariryhmän puheenjohtajan valtuustossa asiasta tekemää esitystä, jonka valtuusto hyväksyi yksimielisesti.

Ei vain laitonta

Kaupunginhallitus oli aiemmin yksimielisesti tyytynyt vain luonnehtimaan, että korruptio on rikoslain mukaan rangaistavaa ja rakenteellinen korruptio puolestaan on epäasiallista, mutta ei välttämättä rangaistavaa.

Kuntaliiton korruptiomääritelmä on laajempi. Sen mukaan korruptio voi olla lainvastaista, moitittavaa ja epäeettistä toimintaa. Esiintymismuotoja voi olla rikoksiksi helposti ymmärrettävät teot, kuten esimerkiksi lahjukset, virka-aseman väärinkäyttö, petos, kavallus.

Seitsemän näyttöä

Kuntaliiton määritelmän mukaan korruptiota ovat lisäksi mm. myös hyväveli-järjestelmä, suosikkijärjestelmät, huonon hallinnon suojelu ja salailu, lakien ja määräysten kiertäminen, tosiasioiden vääristely, velvollisuuksien laiminlyönti, välinpitämätön johtamistyö sekä epäreilujen ja epäasiallisten keinojen käyttäminen alaisiin.

Arviointikertomuksessa oli esillä peräti seitsemän korruptiotapausta.

Kaupunginhallitus ei vastauksessaan nähnyt korruptiota Lahden ongelmaksi. Konsernipalvelujen lausuntoon vedoten se jopa äityi väittämään, ettei tarkastuslautakunta ole esittänyt konkreettisia esimerkkejä rakenteellisesta korruptiosta, vaikka arviointikertomuksessa niitä oli esillä peräti seitsemän tapausta.

Juuret syvällä Lahdessa

Kaikkia seuraavia tapauksia yhdistää se, että ne sopivat Kuntaliiton määrittelemän korruption piiriin: Ääni Company oy, Ellun Kanat oy, Vuohelan Herkku oy, Spatium Toimitilat oy, Konserttitalon ja Asemapäällikön talon kaupat sekä Liipolan monitoimitalon avustuslaiminlyönti ja siihen liittyvä jälkien peittely, johon kaupungin konsernipalvelut ja tilakeskus syyllistyivät.

Korruption juuret ovat olleet syvällä kuntien päätöksenteossa maaperässä ja Lahdessa ehkä keskimääräistä syvemmällä. Siksi onkin tärkeää, että Lahden kaupungin eettisten periaatteiden ja korruptionvastaisen toimintaohjelman laatimiseen osallistuvat muutkin kuin huonoa hallintoa ylläpitäneet ja salailleet tahot.

Mallioppilaaksi

Lahtelaisina asiantuntijoina voisivat toimia mm. kaupungin sisäinen tarkastus ja reviisori. Valmistelussa tulee hyödyntää Kuntaliiton ja oikeusministeriön korruptionvastaisen yhteistyöverkoston asiantuntemusta. Lahti voi halutessaan toimia ensimmäisten kuntien joukossa malliesimerkkinä eettisten periaatteiden ja korruption vastaisen toiminnan airuena.

On myös olemassa vaara, että koko hankkeesta leivotaan sisällyksetön läsähtänyt pannukakku, mutta sitähän me emme halua?

Seppo Korhonen
Lahden kaupunginvaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen (vas.)
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X