Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Rakennuksia koskeva hiljainen tieto ei kelvannut Lahden kaupungille

Kirjoittaja mukaan kaupunki ei ollut kiinnostunut tiedoista, joista olisi ollut hyötyä homekoulujen remontteja suunniteltaessa. Arkistokuvassa vuonna 2016 purettua Launeen koulua. Kuva: Katja Luoma

Rakennusmestarien koulutus tapahtui aina 1990-luvun puoliväliin asti teknillisissä kouluissa. Kolme vuotta kestävään monipuoliseen rakennusalan koulutukseen sisältyi myös tienrakennus, LVI, sähkötyöt jne. Kesäloma oli neljä kuukautta, jolloin saatiin päivitettyä tietoa rakentamisesta ja hankittua säästöjä seuraavaa lukukautta varten.

Koulutukseen vaadittiin vähintään kahden vuoden pituinen työskentely rakennustyömailla.

Opiskelemaan pääsivät myös työmailla kokemusta hankkineet ammattikoulun rakennusalan koulutuksen saaneet. Opetukseen pääsy ratkaistiin sitten tiukoilla pääsykokeilla, koska hakijoita oli paljon. Kaiken lisäksi ensimmäisenä jouluna heikosti menestyneet saivat lähteä.

AMK-insinöörit eivät korvanneet rakennusmestareita

Ammattikorkeakoulujen perustamisen 1995–1997 yhteydessä perinteinen rakennusmestari- eli rakennusalan teknikkokoulutus (120 ov) päättyi. Silloin ajateltiin, että AMK-insinöörit korvaavat rakennuksilla rakennusmestarit.

Näin ei kuitenkaan käynyt useistakin syistä. AMK-insinööreillä ei ollut juurikaan alalta käytännön kokemusta. Toinen syy oli se, että insinööri-nimikkeellä on eräänlainen herra-status, jonka edellytys on siisti sisätyö.

Käytännön syistä ja ilmeisesti rakennusliikkeiden painostuksesta johtuen, koulutus aloitettiin kuitenkin uudestaan vuonna 2007. Entinen koulutus korvattiin ammattikorkeakouluissa 160 opintoviikon tuotantopainotteisella koulutusohjelmalla, johon sisältyy 20 opintoviikon pituinen työpaikkaopintojakso. Tutkintonimike oli aluksi ”rakennusmestari”, mutta opiskelijoiden toivomuksesta perään lisättiin AMK.

Nykymuotoista rakennusmestarin AMK-tutkintoa ja teknikon tutkintoa ei voida rinnastaa toisiinsa, vaikka niihin viitataankin rakennusmestarin ammattinimikkeellä. Tämä johtuu koulutussisällön eroavaisuuksista.

Nykymuotoisen AMK-rakennusmestaritutkinnon suorittaneiden henkilöiden toimimisesta esim. pientalohankkeen pääsuunnittelijana on rakennusalalla hyvin vähän kokemusta.

Tämä johtuu koulutusohjelman suppeudesta ja koulutuksesta valmistuneiden henkilöiden vähäisestä määrästä. Nykyisen RKM AMK-tutkinnon voi suorittaa myös etänä netissä oman työn ohella.

Hiljainen tieto katosi opetuksesta

Reilun 10 vuoden katkos koulutuksessa merkitsi myös hiljaisen tiedon katoamista opetuksesta. Ongelmaa vielä korostaa se, että opettajien käytännön rakentamisen osaaminen ei ole ajan tasalla rakentamisen historian osalta. Nämä ovat syyt siihen, miksi homeisia rakenteita ei osata korjata. Ei tunneta 1950–1970-lukujen rakennustapoja ja materiaaleja. Etenkin silloisten kosteuseristeiden elinkaari oli enintään vain 20 vuotta.

Historia ei tunnu liiemmin kiinnostavan nykyrakentajia. Päätellen siitä, että vuosikymmenen alussa yritin lahjoittaa kuusiosaisen, 1960-luvulla painetun, rakennusalan tietokirjan Lahden Tilakeskukselle.

Kirjasarjassa esiteltiin kaikki rakennusalan käytössä olleet materiaalit, rakennustavat, standardit ja hyvin paljon tietoa sen hetkisistä ja aiemmista rakennustavoista. Kirja olisi varmaan ollut hyödyllinen homekoulujen remontteja suunniteltaessa. Kirjasarja ei kelvannut, ei kiinnostanut, me osaamme nämä hommat.

Keskustelin asiasta myös silloisen viraston päällikön Kurosen kanssa. Hän kuitenkin totesi, että Tilakeskus ei kuulu hänen alaisuuteensa. Se on suoraan kaupunginhallituksen alainen ja käytännössä sitä johtaa kaupunginjohtaja. Myöhemmin hän ilmoitti kysyneensä asiaa, mutta vastaus oli myös – ei kiinnosta!

Se, että vain pyramidit ovat ikuisia, on unohtunut niin poliitikoilta kuin kuntien rakennusten huolloista vastaavilta. Vanha sanonta kuuluu, että tyhmyydestä sakotetaan. Mitä suurempi moka, siitä suurempi rangaistus! Miten meillä rakennetaan, kun viimeiset oikeat rakennusmestarit ovat eläkkeellä? Koko rakennusala tarvitsee suuria rakenteellisia muutoksia!

Esko Passila
Rakennusmestari, tekniikan tohtori
Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi
@
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi