Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta: Ikäihminen pyörii sosiaali- ja terveyspalveluissa kuin lottokoneessa

Iäkäs äitini toimi vuosia muistisairaan isäni omaishoitajana ja kehityskulku on ollut klassinen: äidin oma vointi jäi vähemmälle huomiolle ja ajan mittaan erityisesti kognitiiviset kyvyt heikkenivät ja asioiden hoitamisesta tuli vaikeampaa. Päivittäiset askareet kuitenkin hoituivat ja me lapset olimme apuna tarpeen vaatiessa.

Kun isästä aika jätti, surutyö vei huomiota kaikilta. Selvää kuitenkin oli, että aikaisemmin melko hyvinvoivan äidin voimat hiipuivat ja niin fyysinen kuin henkinen vointi heikkeni. Kuvaan tässä kirjoituksessa tiiviisti joitakin kokemuksia ikäihmisen hoitopoluista (yhdistelmä yksityistä ja julkista), kun vaivoja on monia.

Sosiaali ja terveys eivät kohtaa

Vuosi sitten hakeuduimme äidin kanssa lääkäriin fyysisten vaivojen takia. Vasta kolmas lääkäri ymmärsi, mistä on kyse ja pääsimme viimein hoitopolulle. Hoitokeinot tepsivät hitaasti ja kunto heikkeni – tarvittiin jo sairaalajaksoa, jossa lääkitys ja hoito säädettiin.

Tämän jälkeen kotiin järjestettiin kotisairaanhoitoa, joka alkoi onneksi alkukangertelujen jälkeen toimia.

Tässä yhteydessä törmäsimme epäjatkumoon: tieto kotisairaanhoidosta ei kulje esimerkiksi Omakantaan, koska kotihoito toimii sosiaalipuolella, ei terveyspuolella.

Näin ollen kotisairaanhoidon tekemät tutkimukset ja tiedot hoitotoimenpiteiden vasteista eivät välity reaaliajassa hoitavalle lääkärille. Nämä tiedot välittyvät ainoastaan omaisten kautta. Tämä on melkoinen epäkohta, ja saattaa heikentää ja hidastaa diagnoosin tekoa, sillä varsinkaan seurantaan perustuvia tietoja ei ole käytettävissä reaaliaikaisesti.

Seuraavaksi keskitimme huomiomme muistin hoitoon, kävimme ensin jonkinlaisessa muistin pikatestissä terveysasemalla, josta saatiin lähete muistihoitajalle – odotus olisi oleva kuukausien mittainen. Tilanne oli kuitenkin muuten vakaa ja fyysisten vaivojen hoito eteni ja hoitovaste oli hyvä, vaikka hidas.

Kuukausien jono

Näinä kuukausina äidin selkä kipeytyi yhtäkkiä kovasti ja lähdimme jonottamaan akuutisti Lahden kaupunginsairaalaan kesäkuun alussa. Meno oli metkaa: tuntikaupalla jonottaneita ihmisiä, jotka ihmettelivät parkkiaikansa riittävyyttä. Pääsimme sisään, mutta vain hoitajalle, joka konsultoi lääkäriä.

Neuvoksi tuli mennä ensin röntgeniin ja sitten noutamaan kipulaastaria apteekista. Röntgen ei antanut viitteitä ongelmista luustossa. Hoidon määrittämiseksi tarvittaisiin fysioterapeutin lausunto ennen lääkärille menoa.

Tänne saatiin aika puolentoista kuukauden päähän, eikä lääkärille voisi varata aikaa ennen tuota konsultaatiota. Kävimme siis fysioterapeutilla, joka totesi luuntiheysmittauksen tarpeen ja viestitti tämän lääkärille (jota emme edelleenkään olleet nähneet lainkaan).

Selkä on edelleen kipeä. Luuntiheysmittaukseen tuli kutsu: aika 3,5 kuukautta kivun alkamisen jälkeen.

Puhelimella ei pääse

Viimein saapui kutsu myös muistitestiin. Sinne mentiin toiveena saada tämäkin asia vireille. Toisin kävi. Hoitaja totesi poikkeaman muistikyvykkyydessä ja kertoi askelmerkit: aika lääkärille (ja sitä ennen verikoe), pään kuvaus ja takaisin geriatriselle osastolle. Hyvä.

Soitto lääkärinajanvaraukseen: ”Olette jonossa, edellänne 37 puhelua. Kiireettömissä asioissa pyydämme soittamaan klo 10 jälkeen”. Asiani ei ollut kiireinen ja kello oli yli 10, joten jäin odottamaan takaisinsoittoa.

Toiveeni olisi, että saisimme ajan samalle päivälle luuntiheysmittauksen kanssa. Se olisi järkevää, sillä joudun tulemaan toiselta paikkakunnalta näitä kyytejä varten. Väsyneen oloinen ihminen kertoi puhelimessa, että ”Voi, voi - tänään jakoon tulleet ajat ovat jo menneet eikä meillä sitä paitsi ole aikoja vielä noin pitkälle”.

Hän kehotti yrittämään reilun viikon kuluttua uudelleen ja soittamaan heti, kun kello lyö 8 aamulla.

Sirpaleita ja sattumia

Tässä vaiheessa olisin valmis lyömään hanskat tiskiin, mutta äitini takia en näin tee. Kokonaisuus vaikuttaa kuitenkin lottoamiselta ja on potilaan (ja omaisten) kannalta lamauttavaa. En voi olla miettimättä niitä ikäihmisiä, joiden asioita ei kukaan ole hoitamassa.

Erityisesti huomio kiinnittyy myös siihen, miten sirpaleisena yhden ihmisen hoito on. Potilas etenee eri polkuja ja aina aika ajoin hänet paiskataan takaisin lähtöruutuun. Kokonaisuutta ei katso kukaan – siitä yrittävät omaiset pitää huolta.

Asetan toiveeni sote-uudistukseen. Ehkä se tuo järkeä toimintaan ja lahtelaisetkin näkevät oikean lääkärin perusterveydenhuollossa. Äidin selkäkipu on kohtalaisessa hallinnassa kipulaastarin ja tukivyön ansiosta. Matkaa lääkäriin on vielä, ja polkuja muihin erikoislääkäritarpeisiin on tulossa, kaikki erillisine tapahtumaketjuineen.

Aikuinen lapsi
Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi