Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Suomessa kasvaa suuri joukko alisuorittajanuoria, joille ei näytetä mitään valoa

Laiteriippuvainen, ylipainoinen, degeneroitunut some-nuoriso on karu totuus niin Suomessa kuin muissakin länsimaissa juuri tänään.

Pisa–tutkimuksissa on paljastunut, että pojista 16 prosenttia on uuslukutaidottomia. He eivät hallitse sisälukutaitoa eli eivät tunnista tekstistä kaksoismerkityksiä, piilosanomia tai sivujuonia.

Suomeenkin on syntymässä suuri osattomien armeja, joka tunnetaan neet-nuorisona (Not in Employment; Education or Trainning).

Heidän ongelmansa eivät suinkaan liity älykkyyteen, vaan yhteiskunnallisiin päätöksentekoihin. Ongelma on yhteiskuntamme laajamittainen polarisoituminen.

Syyt ovat poliittisia

Syrjäytyminen on kasvanut jo epidemiaksi! Suomeen on syntynyt omalaatuinen ryhmä alle 30-vuotiaita yksin asuvia lapsettomia ihmisiä – etupäässä nuoria miehiä.

Heidän valitsemansa elämäntapa ja elämänpiirin kapeus on kasvattanut etäisyyden heidän ja tämän meidän malliyhteiskuntamme välille.

Sivistystason heikkenemisen takana olevat syyt ovat sosiaalipoliittisia, mutta älypuhelimilla leikkivistä joutilaista some-nuorista on tehty julkisuudessa syntipukkeja.

Turha joukko vai ruutitynnyri?

Suomalaisille poliitikoille heistä on tullut riippakiviä ja kiusallisia sosiaalielättejä. Julkisuuden viesti tälle joukolle on selvääkin selvempi: emme tarvitse teitä, olette perässä vedettävä taakka tuottavalle Suomelle, liberaali markkinatalousmekanismi vaatii tuhomaan teidät nilkuttavat, lahjattomat ja epäonnistuneet nuoret.

Nuorisostamme tähän joukkoon kuuluu tällä hetkellä noin 70 000. He eivät käy työssä, äänestä, opiskele tai ylipäätään osallistu millään tavalla yhteiskuntamme toimintoihin. Ovatko he ”turha joukko” vai ”ruutitynnyri”? Aika näyttää!

Voimaa vastustamisesta

Todellisuudessa tämän joukon suoritustason laskun syynä on se, että heitä arvioivat mittarit eivät yksinkertaisesti kiinnosta heitä ja ovat siten toissijaisia.

Armejan palikkakoe, älykkyystesti tai lukutaitotesti ei hetkauta heitä pätkän vertaa. Syykin on selvä: lammasmaiset testit ovat yksinkertaisesti yhdentekeviä, koska ne edustavat niitä yhteiskunnallisia instituutioita, joihin he eivät samaistu, eivätkä koskaan tule myöskään liittymään.

Tämä joukko on manipuloitavissa helposti, ja sen sytytyslanka on lyhyt. Voimansa se ammentaa helposti maahanmuuttajavastaisuudesta ja muista radikaaliohjelmista.

Lyhyt hyvinvointivaltio

Näyttää siltä, että tasapaksu äidinmaitoyhteiskuntamme sosiaalietuineen on jäämässä vain kahden sukupolven mittaiseksi ristiretkeksi.

Hyvinvointiyhteiskunta revitään auki ja kaikki valta palvelee vain osakkeenomistajien etuja! Kehitys menee samaa rataa kuin entisessä Neuvostoliitossa, jossa kaikki valta vaadittiin neuvostoille.

Elämme täällä hetkellä yhteiskunnassa, jossa sivistys on kuolemassa. Me kasvatamme suuren joukon alisuorittajia, emmekä osaa näyttä heille mitään valoa?

Tyttöjen ja poikien välinen ero koulumenestyksessä on Suomessa OECD-maiden suurin!

Mitä tekeekään meidän opetusministerimme Sanni Grahn-Laasonen (kok.)? Hän vaatii lastentarhoihin akateemisia lastentarhanopettajia pyyhkimään 3-vuotiaiden takamuksia

Eihän tämä nyt näinkään voi mennä!

Juhani Melanen
Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS Verkko Plus 1 kk vain 7,90 € (norm. 14,50 €) ja pääset käsiksi kaikkiin Etelä-Suomen Sanomien maksullisiin sisältöihin.

Tilaa tästä 1 kk 7,90 €

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X