Avohakkuun jälkeen keväällä 1966 istutettiin metsää Padasjoella, muokkaamattomaan maahan, 4-vuotiailla paljasjuurisilla männyntaimilla, joita oli 2 500 kappaletta hehtaarilla. Alkuun lähtö turvattiin poistamalla kilpailevat haavat ja muu haittaava kasvusto. 20 vuoden ikäisenä harvennettiin nuorta metsää energiapuuksi.
Tähän mennessä on tehty kaksi harvennusta, joista on saatu kuitupuuta selluteollisuudelle. Kolme vuotta sitten tehdystä jo vähän tukkipuutakin. Jäljellä on noin 500 tukkipuuta per hehtaari, metsikön parhaita puita. Niiden keskimääräinen rungon pituus noin 20 metriä ja paksuus rinnankorkeudelta 24 senttiä.
Itse olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuun, jolla ilottomasta kasvunsa lopettaneesta vanhasta metsästä sukeutui punakylkinen kasvava hongikko. Avohakkuu oli historiassa tilan ensimmäinen ja silloiselle nuorelle isännälle opettavainen, jopa kannustava tuloksiltaan .
Monimuotoisuuden puutteesta voidaan moittia, mutta jo läheisyydessä löytyy koivuja, kuusia ja jokunen raitakin. Lahopuuna löytyy muutama myrskyn kaatama mänty. Alkuun saatiin karuimmilta kohdilta puolukoita ja nykyisin rehevämmiltä paikoilta mustikoita.
Kävi mielenpäälle Rosa Liksomin kirjoitus (Sunnuntaisuomalainen 5.8.) Oman käsitykseni mukaan vanhat riutuvat metsät eivät ilmastoa pelasta.
Metsien kasvu alkaa taantua, kun ikää tulee 40–50 vuotta, joten luonnon kannalta kestävä uudistaminen pitää metsät elinvoimaisina.
Suomessa voidaan elää vahvan metsäteollisuuden kanssa metsiä oikein hoitamalla ja samalla nauttia kaikesta, mitä monipuolinen ja kaunis luonto meille tarjoaa. Monasti kauneus on katsojan silmässä.
