Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta: Mäntyharjun junaturmassa maahan päässyt kemikaali voidaan ehkä saada pois

Lahdessa huomattiin kuplien puhdistava vaikutus.

Mäntyharjulla pari kuukautta sitten tapahtunut onnettomuus toi ikävällä ja ajankohtaisella tavalla esille maaperän ja pohjaveden haavoittuvuuden.

Junavaunun suistuttua raiteilta valui viisi tonnia liuotinta MTBE (metyl tert butyyli eetteri) maahan ja levisi ympäristöön. MTBE on laboratorioissa yleisesti käytetty orgaaninen liuotin. Sen merkittävin käyttötapa on kuitenkin oktaaniluvun korottajana bensassa, aikaisemmin käytettyjen lyijy-yhdisteiden sijaan.

Ongelma pohjavedessä

Se on lyijyä turvallisempi, mutta ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton: se on melko vesiliukoinen ja biologisesti hajoava, mutta sen hajoaminen kylmissä, hapettomissa oloissa on erittäin hidasta. Näin ollen se säilyy ja leviää pohjaveden mukana ja voi pilata muun muassa kaivoja.

Onni onnettomuudessa on, että sen havaitsee helposti veden haju- ja makuvirheistä, jo pitoisuuksissa missä se ei ole myrkyllinen.

Toinen, tässä yhteydessä hyvä ominaisuus on sen haihtuvuus. Maaperästä ja pintavesistä MTBE haihtuu tehokkaasti – ongelmia aiheutuu vasta sen saavuttaessa pohjaveden.

Yleensä tipoittain maahan

Mäntyharjulla tapahtunut onnettomuus on omaa luokkaansa. Tavallisesti MTBE päätyy maahan ja pohjaveteen vanhojen polttoaineasemien normaalin toiminnan seurauksena: pumppaus ja tankkaus ovat aiheuttaneet pientä mutta jatkuvaa, vuosien saatossa pohjaveden tavoittavaa päästöä, ja toisinaan myös maanalaiset polttoainesäiliöt ovat vuotaneet.

Kaksi vaihtoehtoa

Lahden kampuksella olemme tutkineet uusia keinoja poistaa MTBE:tä ja muita vaikeasti hajotettavia yhdisteitä pohjavedestä. Interreg EU- rahoitteisissa hankkeissa (INSURE ja TANIA) lähestymme aihetta kahdella vaihtoehtoisella tavalla.

Vetyperoksidilla voidaan rautaionien läsnä ollessa aikaansaada reaktiivisia happiradikaaleja, jotka hajottavat orgaanisia yhdisteitä maaperässä ja vedessä ns. Fentonin reaktion kautta. Vetyperoksidi voi kuitenkin olosuhteista riippuen hajota useiden erilaisten reaktioiden kautta, eli tuloksesta ei ole täyttä varmuutta.

Apua kuplista

Tekemiemme kokeiden eräänlaisena sivutuotteena havaittiin, että myös reaktioiden aiheuttama voimakas kuplinta voi edesauttaa yhdisteiden haihtumista, silloinkin kun peroksidin reaktiot eivät hajota saastuttavia yhdisteitä.

Ilman kuplinta ajaa saman asian, mutta paineilmakuplien levittäminen puhdistettavalle alueelle on vaikeampaa kuin nestemäisen vetyperoksidin.

Laboratoriossa ja Lahden Jokimaan Soilia-maaperätutkimusasemalla todettiin, että MTBE haihtui maan huokosvedestä muutamassa viikossa kahden tai kolmen peroksidilisäyksen jälkeen. Vapaassa vedessä sama tapahtui jopa vuorokaudessa.

Pääsee myös onkaloihin

Laboratoriossa olemme osoittaneet, että peroksidikuplitus toimii myös puhdistusaineina, muun muassa kloorattujen liuottimien poistossa. Niitä käytetään terästeollisuudessa ja kuivapesuloissa.

Nämä liuottimet ovat haihtuvia, mutta vettä tiheämpinä ne vaipuvat ajan saatossa pohjavesiesiintymän pohjalle, peruskallion onkaloihin, mistä niitä on vaikea poistaa.

Tavoitteenamme on, että vetyperoksidia voisi syöttää onkaloihin, jolloin voimakas kuplitus nostaisi liuotinmolekyylit pois vedestä ja maasta. Raskaiden klooripitoisten liuottimien kohdalla täytyy kuitenkin edetä varovasti, sillä riskinä on, että liuotin ennemmin leviää kuin poistuu.

Kokeillaan Lopella

Mäntyharjulla MTBE leviää jo itsestään erittäin tehokkaasti, joten tekisi mieli ehdottaa kehittämäämme menetelmää sinne jo nyt. Ensin täytyy kuitenkin todistaa menetelmän toimivuus kenttäolosuhteissa, mitä olemme parhaillaan tekemässä entisen bensa-aseman alueella Lopella.

Toivon mukaan periaate on pian todettu kenttäolosuhteissa toimivaksi, minkä jälkeen uskallamme tarjota sitä laajempaan käyttöön.

Martin Romantschuk
Ympäristöbiotekniikan professori
Katariina Lahti ja Harri Talvenmäki
väitöskirjatyöntekijöitä

Kirjoittajat työskentelevät Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa Lahden kampuksella

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Tilaa ESS Verkko Plus 3 kk
vain 7,90 €/kk (norm. 14,50 €)

Tilaa tästä

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X