Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Lukijalta: Sadan vuoden jälkeen pitäisi päästä objektiivisuuteen – etenkin Lahtea ja naisvankeja tutkiessa tulisi valita sanat ja lähdeaineisto tarkasti

Lahden Radio ja Etelä-Suomen Sanomat ovat viime päivinä osallistuneet tutkija Marjo Liukkosen uuden kirjan Hennalan naismurhat 1918 esittelyyn ja markkinointiin.

Jo kirjan nimikin hämmentää ja Liukkosen puheet Lauri ”Tahko” Pihkalan rodunjalostusopista ja keskitysleiristä, jossa vangit ryöstettiin ja naiset raiskattiin ja kaikki oli tarkoitus teloittaa, saa jo oppineenkin pään sekaisin. Onko kysymyksessä väitöskirjatyö vai SKP:n feministien propagandapaukku?

Vuoden 1918 historian tutkiminen sadan vuoden jälkeen on toki tärkeää. Se on tuottanut lukuisia hyviä historiateoksia ja aihe oli esillä myös Lahden historiapäivillä. Näistä historiateoksista pidän parhaimpana FT, professori Matti Lackmanin teosta Kullervo Manner – kumouksellisen muotokuva (Amanita, 2017).

Kullervo Manner nimitettiin 28.1.1918 punaisen hallituksen puheenjohtajaksi ja 10.4.1918 punakaartin ylipäälliköksi. Tappion häämöttäessä (Saksan ja Leninin sopimus) Manner pakeni esikuntineen ensin Viipuriin ja sieltä Neuvosto-Venäjälle 25.4.1918, jolloin Lahdessa vasta käytiin ratkaisevia taisteluja.

Sodassa ei käytetä murha- tai murhamies-sanaa.

Elokuussa 1918 Manner oli Moskovassa perustamassa Suomen Kommunistista Puoluetta SKP, jonka puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 1920 Yrjö Sirolan jälkeen. Kullervo Manner kuoli 15.1.1939 Uhtpesin vankileirillä säteilymyrkytykseen.

Lahden tapahtumia vuosilta 1917–1918 ovat ansiokkaasti tutkineet Lahden kaupunginmuseon tutkimuspäällikkö Hannu Takala ja Hennalan kasarmin pitkäaikainen opas everstiluutnantti evp. Seppo Toivonen.

Hannu Takalan toimittaman kirjan Nyt Lahteen (2016) mukaan Lahden Työväen Järjestyskaarti perustettiin syyskesällä 1917 ja Lahden aseistettu punakaarti loppuvuonna 1917 (n. 4 000 miestä ja naista). Loppukesällä 1917 Lahteen perustettiin myös Suojeluskunta (n. 1 000 miestä), jolloin Lauri Pihkala kävi täällä agitaatiomatkalla.

Tammikuussa 1918 käynnistyneen sisällissodan aikana Pihkala avusti Itä-Hämeen valkoisten joukkojen johtajaa majuri Hans Kalmia propagandatoiminnassa. Hän laati lentolehtisiä, joita hiihtopartiot kävivät levittämässä punaisten puolelle. Pihkala osallistui myös taisteluihin (Wikipedia, Pihkala).

Huhtikuussa 1918 Lahti joutui kaaokseen, kun punakaartilaisten ja heihin liittyneiden siviilien joukkopako kohti Neuvosto-Venäjää pysähtyi Salpausselän harjulle ja saksalaisten kanssa käytyjen taisteluiden jälkeen Vapun päivänä punaiset antautuivat.

Arviolta 20 000–30 000 punakaartilaista ja siviiliä koottiin aluksi Fellmanin pelloille. Noin viikon kuluttua alettiin naisia ja lapsia vapauttaa ja vangeiksi jäävät siirrettiin Hennalan varuskuntaleiriin, joka oli toiminnassa vuoden 1919 loppuun saakka.

Kesällä 1918 Hennalan leirillä oli noin 10 000 vankia. Vapautusten, teloitusten ja siirtojen myötä vankimäärä väheni, kunnes marraskuussa 1919 vankeja oli enää alle sata (Nyt Lahteen, Katkera marssi Hennalaan).

Jo nimivalikoima (kansalaissota, sisällissota, vapaussota, vallankumoussota) osoittaa historiankirjoittamisen vaikeudet, kun Suomessa käyty sota irrotetaan ensimmäisen maailmansodan tapahtumista, johon se kuului. Etenkin, kun tutkintakohde rajataan Lahteen ja naisvankeihin, pitäisi sanojen valinnassa olla tarkkana ja lähdeaineiston luotettava.

Sodassa ei käytetä murha- tai murhamies-sanaa. Sodassa tapetaan vihollisia ja kunniamerkit jaetaan vihollisten tuhoamisesta – molemmin puolin. Valkoisilla, kuten Hans Kalmin osastolla, oli ammattiupseerien sodanjohto ja parempi sotataito, mikä näkyi punaisten suurempina tappioina.

Voittaja teloittaa sotasyylliset tai tuomitsee vankeuteen, jolloin teloittaja ei ole murhamies tai murhanainen. Voittaja myös kirjoittaa historian, jota sitten ajan myötä muokataan uusien lähdeaineistojen mukaan.

Monien koti- ja ulkomaisten asiantuntijoiden mielestä Suomi selviytyi nopeasti vuoden 1918 sodan vaurioista ja traumoista. Sadan vuoden jälkeen pitäisi jo olla sellaiset olosuhteet, joissa tuotetaan luotettavalla lähdeaineistolla objektiivista historiankirjoitusta, joka ei perustu ihmisten sotatraumoihin tai propagandaan aatteen puolesta.

Vielä epäreilumpaa on tehdä rahaa markkinoimalla ”historian väitöskirjaa” raflaavilla lööpeillä, jotka perustuvat vain omiin arvailuihin.

Risto Halsti, VT
Lahti

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 7,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
7,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi