Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Lukijalta

Perhejärjestöt: Vanhempainvapaa ei saa missään tilanteessa lyhetä

Huolehtiva isä on tosimies. Kuva: Colourbox

Perhevapaauudistusta työstetään kovalla kiireellä, jotta uusi malli saataisiin käyttöön jo ensi vuoden alusta. Uudistus on tarpeen, sillä muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomen malli on jäykkä ja korvaustasoltaan alhainen. Joustavuutta tarvittaisiin lisää, jotta perheiden moninaisuus ja erilaiset elämäntilanteet tulisivat huomioiduiksi.

Uuden mallin pitäisi edistää myös tasavertaista vanhemmuutta ja tasa-arvoa. Tällä hetkellä valtaosan vanhempainvapaista käyttävät äidit, mikä heikentää naisten asemaa työmarkkinoilla. Isät käyttävät vain heille kiintiöidyn osuuden, joka viides ei edes sitä.

Valtaosa vanhemmista on toivonut ansiosidonnaisen kauden pidentämistä. Se olisi toimiva keino lisätä myös isien vanhempainvapaan käyttöä.

Nyt julkisuudessa olleiden tietojen mukaan uudistusta on kaavailtu 4 + 5 + 4 -mallilla. Siinä neljä kuukautta olisi varattu äidille, neljä isälle ja viiden kuukauden jakamisesta perhe voisi päättää itse.

Ongelmana on kuitenkin jäykkyys. Isälle varattua vapaata ei voi siirtää äidille.

Hyvä puoli on, että isien ansiosidonnainen vapaa pitenisi nykyisestä 2,2 kuukaudesta neljään. Ongelmana on kuitenkin jäykkyys. Isälle varattua vapaata ei voi siirtää äidille. Siitä seuraa, että jos isä ei esimerkiksi perheen taloustilanteen vuoksi voi vapaata käyttää, se jää pitämättä ja vanhempainvapaajakso lyhenee noin kuukaudella.

Lapsi- ja perhejärjestöt pitävät tärkeänä, että perhevapaita uudistettaessa varmistetaan, että perheiden vanhempainvapaa säilyy kaikissa tilanteissa vähintään nykyisenä eikä lyhene.

Hanna Heinonen, toiminnanjohtaja, Lastensuojelun Keskusliitto

Milla Kalliomaa, pääsihteeri, Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Eija Koivuranta, toimitusjohtaja, Väestöliitto

Hanna Markkula-Kivisilta, pääsihteeri, Pelastakaa Lapset

Tämä sisältö on avoinna tilaajillemme.

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tilaa ESS VerkkoPlus 1 kk 5,90 € ja pääset lukemaan kaikki Etelä-Suomen Sanomien sisällöt.

Tilaa tästä 1kk
5,90€

Oletko jo tilaaja?

Kommentit comments
Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi