Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Mielipide

Ehdokkaalta

Töissä turpaan ja bonuksena palkkamaltti

Kilpailukykysopimuksella kuritettiin naisvaltaisia aloja, mutta mikään ei tunnu riittävän. Lomaraha pieneni, työaika piteni, maksut lisääntyivät eikä toivoakaan palkankorotuksesta. Nyt Elinkeinoelämän keskusliiton puheenjohtaja Veli-Matti Mattila kertoo, kuinka suomalaisten palkkoja tulisi alentaa vielä 10-15 prosenttia (Helsingin Sanomat 12.3.2017).

Päällimmäisenä tunteena tämän luettuani on, että päättäjien todellisuudentaju on tällä hetkellä täysin hämärtynyt. Työn vaativuuden, palkkauksen ja koulutuksen arvostamisen suhteen on varsinkin sosiaali- ja terveyspuolella mielestäni isoja epäkohtia ja paljon parannettavaa. Siksi tällainen puhe palkanalennuksista ei sovi sosiaali- ja terveysalalla tehtävään työhön.

Palkkaus liian matala

Omassa työssäni sosionomien ja lähihoitajien palkkaus on tällä hetkellä liian matala, kun otetaan huomioon työmme vaativuus. Teen sosionomina töitä lähihoitajan palkalla, vaikka olen opiskellut korkeamman asteen sosiaalialan koulutuksen.

Superin lakimies Merja Hyvärinen käytti vertauskuvaa, että hoitajat lähetetään näihin paikkoihin kuin teuraaksi.

Sosionomeista iso osa työskentelee sosiaali- ja terveysalalla lähihoitajien kanssa samassa työssä, joten samasta työstä maksetaan automaattisesti samaa palkkaa. Hyvä niin, koska palkkauksen tuleekin olla yhdenvertaista tehtävänkuvaan suhteutettuna.

Tosiasia on kuitenkin, että teemme työtä palkalla, joka on reilusti alle keskitason. Haluankin kertoa kokemukseni omasta työstäni ohjaajana. Kokemukseni siitä, millaista on tehdä työtä psyykkisesti sairaiden kehitysvammaisten ja autismin kirjon henkilöiden kanssa, joilla voi olla lisäksi myös vakavia persoonallisuus- ja käytöshäiriöitä.

Turvallisuus on työssäni yksi tärkeimmistä arvoista, mutta kaikkea ei voi millään ennakoida. Kun asiakaskunta on haasteellista, voi rajoittamistilanteita olla päivittäin. Väkivalta on työssäni joskus hyvinkin aggressiivista, joten työssä jaksaminen ei ole itsestäänselvyys.

Työnohjaus ja hyvä työyhteisö ovat ensiarvoisen tärkeitä tällaisessa työssä. Turvallisuuteen panostetaan ja työntekijöitä koulutetaan oikeanlaisiin toimintatapoihin, jotta asiakas sekä työntekijä selviäisivät rajoittamistilanteista ilman vahinkoja. Näin turvataan myös muiden asiakkaiden turvallisuus.

Tilanteet ovat valitettavasti usein hyvin äkkinäisiä, eikä ennakkomerkkejä aina kyetä huomaamaan. Tällöin meitä sattuu, joskus todella pahastikin.

Kun hiuksista revitään voimalla kohti lattiaa, tuntuu aika siinä hetkessä varsin pitkältä. Työkaverit tekevät kaikkensa saadakseen asiakkaan otteen irtoamaan hiuksistani, mutta ote on tiukka.

Menet päivän päätteeksi töistä kotiin ja purskahdat suihkussa itkuun, kun amme täytyy irtoavista hiuksista ja päänahkaan sattuu. Tämä ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta väkivallan kohteena, ja se on valitettavasti hyvin tavallista meidän työssämme.

Minua on muun muassa lyöty nyrkillä, potkittu, revitty hiuksista, raavittu, syljetty kasvoille ja kaupan päälle huoriteltu.

Uhkatilanteet arkipäivää

Yle uutisoi (28.2.2017) kotihoidon hoitajien turvallisuudesta ja kertoi, kuinka hoitajiin kohdistuvat uhkatilanteet ja väkivalta ovat todellista arkipäivää. Poliisitkaan eivät mene näihin tiettyihin paikkoihin ilman toisen partioauton tukea, mutta hoitaja menee pääasiassa yksin.

Superin edunvalvontayksikön lakimies Merja Hyvärinen käytti jutussa vertauskuvaa, että hoitajat lähetetään näihin paikkoihin kuin teuraaksi (Yle 28.2.2017.) Hoivaa suunnitellaan vietäväksi yhä enemmän ihmisten koteihin, mutta resurssointi ei kuitenkaan ole kunnossa.

Väkivalta sosiaali- ja terveysalalla on todellista, eikä yhteiskunnassa lisääntyvä eriarvoisuus edesauta tilannetta. Onko sote-puoli todellakin se, mistä voidaan vain leikata ja säästää?

Eikö meillä ohjaajilla ja hoitajilla ole todella mitään arvoa, vaikka me yritämme auttaa kanssaihmisiä? Saan usein kuulla lauseen: ”En ikinä tekisi tuollaista työtä, tuolla palkalla.” Kuinka sitten käy, kun me emme enää jaksa?

Mattilan tuskin tarvitsee Elisa Oyj:n johtoportaassa miettiä oman terveytensä puolesta, kun hän menee aamulla töihin. Ja toisaalta, jos tienaisi vuodessa 70 kertaa enemmän kuin keskitason palkansaaja, voisiko väkivaltaa sietää vähän paremmin?

Palkkamaltti ja palkanalennus ovat ne bonukset, joita meille annetaan siitä, että autamme ihmisiä, jotka eivät kykene hallitsemaan omaa elämäänsä tai tarvitsevat muunlaista apua, myös jouluna ja juhannuksena.

Kiitos kilpailukykysopimus ja oikeistohallitus, että pystyimme olemaan talkooapuna. Sovitaanko Veli-Matti kuitenkin, että leikataan niiden palkkoja, joilla ne ovat oikeasti korkeat?

Satu Kokkonen, sosionomi, kunnallisvaaliehdokas (vas.)

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Asiasanat:

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentit comments

Näitä luetaan nyt

Mielipide

Näytä lisää

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X