Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Ulkomaat

Voimakas tuuli vaikeuttaa maastopalojen taltuttamista Kaliforniassa

CNN:n mukaan paloista suurin on Thomas-nimen saanut palo, joka riehuu Venturassa. LEHTIKUVA/AFP

Yli 230 000 ihmistä evakkoon ajaneet maastopalot jatkuvat Kaliforniassa. Voimakas tuuli vaikeuttaa sammutustöitä Los Angelesin ja Venturan piirikunnissa, joissa tuulenpuuskien on ennustettu yltyvän pahimmillaan lähes 140 kilometriin tunnissa.

CNN:n mukaan suurin palo on tuhonnut Venturassa jo yli 38 000 hehtaaria maastoa. Alue on yli kaksi kertaa Helsingin kokoinen.

Pelastustöissä keskitytään nyt evakuointeihin, kertoo Kalifornian palolaitoksen johtaja Ken Pimlott.

– Ei näin voimakkaassa tuulessa ole mahdollista taistella tulipaloa vastaan, Pimlott sanoo BBC:n mukaan.

Lukuisia rakennuksia on tuhoutunut, ja ainakin yksi ihminen saanut surmansa.

Yli 260 peruskoulua alueella on suljettu torstain ja perjantain ajaksi.

Myös arvokkaasta taidekokoelmastaan tunnettu Getty Museum on sulkenut ovensa torstain ajaksi.

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X