Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Ulkomaat

Pariisilaiset pelkäävät Le Penin hyötyvän terrori-iskusta

Mainosalalla työskentelevä Vanessa Attias kertoo, ettei hän pelkää itse, mutta myöntää epäröivänsä lastensa takia nyt vaaliviikonloppuna. LEHTIKUVA / Anniina Luotonen

Toimittajat kameroidensa kanssa ja lukuisat poliisivartiot muistuttavat Pariisin Champs-Elysees-kadulla eilen illalla tapahtuneesta ampumisesta. Liikenne kaupungin yhdellä keskeisimmistä kaduista jatkuu kuitenkin taas vilkkaana.

Eilisiltana Pariisin pääkadulla tapahtuneessa ampumisessa kuoli yksi poliisi ja kaksi hänen kollegaansa haavoittui. Hyökkääjä ammuttiin tekopaikalla.

Ennestään kireitä turvatoimia on kiristetty kaupungissa entisestään. Ranskassa on ollut poikkeustila jo edellisten iskujen takia ja uusiin iskuihin on varauduttu.

Poliisi ja vartijat olivat perjantaina näkyvästi läsnä julkisissa liikennevälineissä ja kaupungin maamerkeillä. Poliisi tarkasti passit matkustajilta myös junassa matkalla Brysselistä Pariisiin, ja poliisi oli raskaan aseistuksen kanssa valvomassa Brysselistä saapuvia matkustajia.

Iskut ovat jättäneet jälkensä

Huoli turvallisuudesta langettaa varjon presidentinvaalien viimeiselle kampanjapäivälle.

Pariisilainen Irene Kaplan kertoi STT:lle jännittävänsä, kääntyykö isku äärioikeiston Marine Le Penin eduksi. Kaplan oli aamupäivällä kävelyllä kaupungin keskustassa ennen lastenlastensa hoitovuoroa. Ilman pelon tunnetta, nauttien auringosta, hän kertoi.

Viime vuosien lukuisat terrori-iskut ovat kuitenkin jättäneet jälkensä. Kaplan herkistyy lyhyen haastattelun aikana ja kertoo, että hänen tyttärensä oli Bataclan-konserttipaikan vieressä kun terrori-isku loppusyksystä 2015 tapahtui. Tytär selvisi säikähdyksellä.

– Mutta mitä voit tehdä? Elämää pitää vain jatkaa, eläkkeellä oleva Kaplan sanoo tiukasti.

Ranskassa tapahtuneissa terrori-iskuissa on kuollut vuoden 2015 alun jälkeen yli 230 ihmistä.

Lapset pysyvät kotona

Muutaman kilometrin päässä iskupaikalta ihmiset istuivat aamukahveillaan terassilla kuten aina ennenkin.

Mainosalalla työskentelevä Vanessa Attias kertoo, ettei hän pelkää itse, mutta myöntää epäröivänsä lastensa takia nyt vaaliviikonloppuna. Hän kertoo, ettei aio päästää 15-vuotiasta lastaan illalla elokuviin tai tilaisuuksiin, joissa on paljon ihmisiä.

Myös Attias arvelee, että isku saattaa hyödyttää Le Peniä. Hän itse arpoo vielä kantaansa sitoutumattoman Emmanuel Macronin ja Francois Fillonin välillä.

Vaalien ensimmäinen kierros järjestetään sunnuntaina ja toinen kierros 7. toukokuuta. Macron on ollut gallupien kärjessä, mutta aivan hänen kintereillään ovat äärioikeiston Marine Le Pen, oikeiston Francois Fillon ja laitavasemmiston Jean-Luc Melenchon. Neljä ehdokasta ovat historiallisen lähellä toisiaan ja erot mahtuvat lähes virhemarginaaliin. Toiselle kierrokselle saattavatkin päätyä heistä ketkä tahansa.

STT

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa maksutta!

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (6)
Hynkkel

Pelko on täälläkin kova.

Di Lemma

"Ilman pelon tunnetta, nauttien auringosta..." Näin sen pitäisi ollakin ihan käytännössä eikä vain haaveissa ja unelmissa. Euroopan maiden olisi syytä pitää nurkissaan kunnon kevätsiivous, ja passittaa kotimatkalle kaikki, joiden tarkoituksena on vain aiheuttaa tuhoa, kauhua ja hämminkiä. Kansalaisuus pitää voida perua sellaisilta, jotka eivät arvosta uutta kotimaataan ja sen lakeja vaan purevat ruokkivaa kättä. Pariisilaiset pelkäävät Le Penin hyötyvän... kukaan terroristien lisäksi tuskin terrori-iskuista hyötyy, mutta jos joku haluaa tehdä jotain terrorin loppumiseksi, mitähän pelkäämistä siinä mahtaakaan olla?

NimiErkki

Jos Pariisilaisilta kysytttäisiin mitä he pelkäävät, niin tuskin kärjessä on Le Penin voitto.

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X