Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Talous

Huhtamäki rakentaa uuden tehtaan Hämeenlinnassa

Huhtamäki valmistaa kertakäyttöastioita.

Kertakäyttöastioita valmistava Huhtamäki investoi noin 11 miljoonaa euroa Hämeenlinnaan rakennettavaan uuteen tuotantolaitokseen. Tuotanto siirretään nykyisestä 1960-luvulla rakennetusta kiinteistöstä uusiin ja ajanmukaisiin tiloihin. Rakentamisen on suunniteltu alkavan kevättalvella ja uuden tuotantolaitoksen odotetaan aloittavan toimintansa keväällä 2019.

Investoinnin yhteydessä tehtaan konekantaa uusitaan ja automaatiota lisätään. Kilpailukykyä parannetaan myös suunnittelemalla tavaravirrat uudelleen ja minimoimalla tuotantotiloissa tapahtuva turha liikenne.

- Hämeenlinna on hyvä paikka tuotantolaitoksellemme. Täällä on osaavaa ja kokenutta työvoimaa, ja lisäksi raaka-aine saadaan läheltä. Uuden tehtaan myötä pystymme entistä paremmin palvelemaan asiakkaitamme Pohjoismaissa ja Baltiassa, sanoo Huhtamaki Foodservice Nordicin toimitusjohtaja Maisa Katila.

- Liikkuva ja osin kiireinenkin elämäntyyli kasvattaa mukaan otettavien ruokien ja juomien kulutusta. Tämä luo meille kasvumahdollisuuksia.

Huhtamäki on maailmanlaajuisesti toimiva ruuan ja juoman pakkausten valmistaja. Sillä on 78 tuotantolaitosta ja myyntiyksikköä 34 maassa ja noin 17 600 työntekijää. Liikevaihto oli viime vuonna 2,9 miljardia euroa. Yhtiön pääkonttori on Espoossa.

Pirjo Kamppila
pirjo.kamppila@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi
Ei kommentteja

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X