Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Kymentaan koulu sittenkin kaupaksi Iitissä - pyyntihinta alunperin 130 000 euroa, nyt saatu tarjous roimasti vähemmän

Kiistelty valokuituhanke palannee päätöksentekoon. - Vähän ympäripyöreitä selitykset olivat, sanoo keskustan Merja Lonka.

Ensi vuoden talousarvio on Iitissä valmis valtuuston päätettäväksi. Kunnanhallitus sai kokonaisuuden kasaan maanantaina pienin muutoksin. Kunnanjohtajan pohjaesityksestä ensi tilikauden ylijäämä pieneni hieman, kun kuntayhtiöiltä vaadittavaa takausprovisiota pienennettiin alkuperäisen 1,2 prosentin sijasta 0,9:ään. Muutos alensi ensi vuoden tilinpäätökseen arvioitua ylijäämää noin 30 000 eurolla. Muutoksen jälkeen Iitin ensi vuoden ylijäämäksi arvioidaan noin 130 000 euroa.

- Saisi se ylijäämä isompikin olla, mutta pääasia, että ylijäämää on. Minusta talousarvio on ihan hyvä kompromissi, arvio Iitin suurimman puolueen keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kunnanhallituksen jäsen Merja Lonka (kesk.).

Valokuitua ei ole unohdettu

Tiistaina järjestettävän budjettivaltuuston mielenkiintoisimmaksi aiheeksi saattaakin nousta Iitissä kovasti puhuttanut valokuituhanke. Hankkeen puolesta puhunut keskusta on ollut tyytymätön keskeneräisen valokuituhankkeen etenemiseen. Valokuitua rakentavalle Kymijoen Kyläkuidulle esitettiin viime kuussa lainoitusta kunnanhallituksen keskustalaisin äänin. Esitys kuitenkin hävisi äänestyksen. Asia saattaa hyvinkin palata keskusteluun talousarviovaltuustossa.

- Tämä on meille kärkihanke ja palaa jossain vaiheessa varmasti pöydälle, ehkä jo tiistaina. Aika on loppumassa kesken, sillä muistaakseni kevääseen mennessä pitäisi päätökset olla tehtynä, Lonka sanoo.

Keskustassa on ollut tyytymättömyyttä valokuituhankkeen etenemiseen kunnan viranhaltijoiden valmistelussa. Kunnanhallituksessa on esitelty valmistelun etenemistä. Hankkeen riskeistä on muun muassa pyydetty selvitystä.

- Vähän ympäripyöreitä selitykset olivat. Ukkoverkkoa yritetään tarjota tilalle, mutta ei se ole sama asia, Lonka sanoo.

Kymentaan koulusta tarjous

Myönteinen talousuutinen Iitissä liittyy kiinteistöjen myyntiin. Marraskuun loppuun saakka myynnissä olleesta Kymentaan koulusta tuli loppumetreillä tarjous. Hallinto- ja talousjohtaja Jarkko Salosen mukaan valtuustolle aiotaan esittää, että se hyväksyisi saadun 60 500 euron tarjouksen.

Huutokaupassa koulun lähtöhinta oli 60 000 euroa. Alunperin koulua myytiin 130 000 euron pyyntihinnalla.

Kuluvan vuoden talousarviomuutokset ovat Iitille vähemmän myönteisiä. Kunnan oma toiminta on toteutumassa noin 200 000 euroa arvioitua heikompana. Syinä ovat ennakoitua heikommat tulot rakennusvalvonnassa ja arvioitua suuremmat menot sivistyspalveluissa.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä esittää Iitille noin 1,6 miljoonan euron lisälaskua. Kunta haluaa kuitenkin perusteelliset selvitykset ennakoitua selvästi suurempien menojen perusteista.

- Asiasta on käyty neuvotteluja ja meille on lupailtu lisäselvityksiä ensi vuoden alkupuolella. Haluamme tietää tarkemmin etenkin apuvälinevuokrauksen, vuodeosaston ja kotihoidon menoista, sanoo kunnanhallituksen puheenjohtaja Eemeli Lehtinen (sd.)

Iitin lainataakka on kasvamassa hiukan ensi vuonna. Asukasta kohden lainaa on kuitenkin varsin vähän. Kuva: Jani Keronen
Kimmo Kangas
kimmo.kangas@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X