Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Mikä on merkittävintä Suomessa ja Lahdessa? Kaupungin juhlavastaanoton vieraat ja isännät vastaavat

Näyttelijät Laura Huhtamaa ja Tapani Kalliomäki pitävät Lahtea varsin hyvänä kaupunkina. Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

Lahden kaupungin juhlavastaanotolla juhlittiin kello 20 alkaen Suomen itsenäisyyttä. Juhlavieraat vastasivat ESS:n kysymyksiin Suomen ja Lahden menneestä ja tulevasta. Vastaamassa näyttelijäpariskunta Tapani Kalliomäki ja Laura Huhtamaa Lahden kaupunginteatterista, kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Komu.

Lahden kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta isännöin viimeistä kertaa. – En ole vielä heittäynyt haikeusvaihteella, sillä on vielä tärkeitä asioita, joita pitää saattaa eteenpäin vauhtiin tai jopa valmiiksi. Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki
Mikä on merkittävintä, mitä Suomi on saavuttanut sadassa vuodessa?

Kalliomäki: Me ei mukamas saada sanaan suusta, mutta mielestäni me olemme ylpeitä siitä, mitä olemme. Meillä on hyvällä tavalla röyhkeää itsetuntoa.

Huhtamaa: Talouskasvu. Se, että sotavelat maksettiin. Ja olemme pieni kansa samaan aikaan.

Komu: Itsenäisyys. Suomi oli Euroopan köyhimpiä maita alkuvuosina, ja nyt Suomi on maailman vauraimpia maita. Tieteen, taiteen ja opetuksen sekä yritystarinoiden kehitys on ollut merkittävää.

Myllyvirta: Se, miten sisällissodan jälkeen päästiin yli rajojen. Suomen vahvuus on yhtenäisyys. Juhlavuosi on nostanut valtavan määrän yhdessä tekemistä esille. Ihmiset ovat innostuneet Suomen satavuotisesta itsenäisyydestä enemmän kuin olin ajatellut. Se vahvistaa meitä jatkossa.

Meillä pitää olla enemmän itseluottamusta ja ylpeyttä siitä hyvästä, mitä meillä on täällä Lahdessa, sanoo Pekka Komu. Kuva: Lassi Häkkinen / Lahden kaupunki

Mitä Suomen tulee saavuttaa seuraavan 30 vuoden aikana?

Kalliomäki: Nyt eletään aikaa, jossa jokaisen pitää valita leirinsä. Minä liputan suvaitsevaisuutta, sitä, että löytäisimme saman veneen.

Huhtamaa: Takana on pitkä taantuma. Jos jostain löytyisi keino syrjäytymisen parantamiseen.

Komu: Vahvoilla on iso vastuu tässä maailmassa. Olemme yksi niistä. Suomella on moraalinen vastuu tehdä oikeita valintoja. Me olemme kasvaneet materiaalisesti, mutta meidän pitää panostaa siihen, että meillä on sydämen sivistystä ja tehdä ihmisen ja maapallon kannalta oikeita valintoja.

Myllyvirta: Kasvainvälisessä kentässä tapahtuu paljon myös huolestuttavia asioita. Jos maailma käy vaikeammaksi, se ei tarkoita, että me voimme olla siitä ulkona. Tärkeää on se, että olemme johdonmukaisesti tukemassa maailmanlaajuisesti hyväksyttyjä periaatteita kuten ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa. Ja se, miten solidaarisesti tuetaan köyhimpien maiden kehitystä.

Missä Lahti on hyvä, ja missä sen pitäisi parantaa?

Kalliomäki: Meillä on itsetunnossa parannettavaa. Ei aina katsottaisi mitä muualla, esimerkiksi Helsingissä tehdään. Meillä on upeaa kulttuuria Lahdessa. Toivon, että sitä arvostettaisiin, ja kaupunkilaiset kävisivät kulttuurin parissa entistä kiivaammin.

Huhtamaa: Olemme tarpeeksi iso kaupunki niin, että täällä on kaikki palvelut ja tarpeeksi pieni niin, että niihin pääsee jonottamatta.

Komu: Lahdessa on paljon osaamista ja tietoa ja taitoa, esimerkiksi clean techissä. Se pitää uskaltaa nostaa esiin. Meillä pitää olla enemmän itseluottamusta ja ylpeyttä siitä hyvästä, mitä meillä on täällä Lahdessa. Toivon, että Lappeenrannan-Lahden teknillisestä yliopistosta tulee osa lahtelaisuutta.

Myllyvirta: Täällä ollaan hyviä yritystoiminnassa, kulttuurissa ja liikuntaharrastuksissa. Kaupungin tulee entistä enemmän edesauttaa yksityisen liiketoiminnan ja kaupungin vetovoimaisuuden kehittymistä.

Teemu Leppänen
teemu.leppanen@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X