Aiheet
Kirjaudu ulos

Käyttäjätiedot

Nimi:
Osoite:
Postinro ja toimipaikka:
Sähköposti:
Nimimerkki:
Asiakasnumero:
Liitä asiakasnumero tiliin
Muokkaa tietoja

Voimassa olevat tilaukset

Tuote:
Tyyppi:
Voimassa: -
Muokkaa tilauksia
Päijät-Häme

Asikkalan uusi johtaja haluaa päätöksentekoon vuorovaikutusta - edellinen suosittelee tiukkuutta

Rinna Ikola-Norrbackan ja Asikkalan kunnan välinen kunnanjohtajasopimus allekirjoitettiin keskiviikkona, jonka jälkeen se tuli julkiseksi. Edellinen johtaja Juri Nieminen sanoo, ettei toimenkuva paperilla muuttunut. Asikkalan poliittinen kulttuuri osoittaa, mitä toimenkuva on käytännössä. Työt ovat käynnistyneet tällaisessa ilmapiirissä.

Asikkalan kunnanvaltuuston maanantaina hyväksymä kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbackan ja Asikkalan kunnan välinen kunnanjohtajasopimus allekirjoitettiin keskiviikkona. Sopimuksen mukaan kunnanjohtajan kuukausittainen palkka on 7. elokuuta alkaneella puolen vuoden koeajalla 7 500 euroa ja sen jälkeen 7 800 euroa kuukaudessa.

Kahden ensimmäisen kuukauden aikana uusi johtaja on ajanut itseään sisään Asikkalaan ja tutustunut maakunnan toimijoihin.

- Nyt oli hyvä rako tulla ja tarkastella toimintamalleja, kun minä olen uusi, valtuusto on uusi ja hallitus on uusi, Ikola-Norrbacka toteaa.

Aiemmin Sulkavaa kolme vuotta johtanut Ikola-Norrbacka sanoo, että kunnat eroavat pikemminkin toimintaympäristöiltään kuin johtajasopimusten sisällöiltä.

- Isoin ero Sulkavaan on se, että täällä kaavoitukseen liittyvät asiat ovat suuremmassa roolissa. Se kertoo, että Asikkala on elinvoimainen ja että täällä on valtavasti potentiaalia. Se on myös asia, johon tarvitsen omien tietotaitojeni vahvistusta. Olen kunnanhallituksessa esittelijän roolissa ja haluan saada kaavoituksen paremmin haltuun.

Johtajasopimuksen mukaan kunnanjohtajalla on velvollisuus ja oikeus pitää ammattitaitoaan ajan tasalla.

Asikkalassa pitää olla tiukkana

Asikkalan edeltävä johtaja ja nykyisen esimies, kunnanhallituksen puheenjohtaja Juri Nieminen sanoo, että johtajan toimenkuva ei paperilla muuttunut. Vastuut ja organisaatio pysyivät samoina, mutta vasta poliittinen kulttuuri osoittaa käytännön.

- Ensimmäiset valtuuston kokoukset eivät ole olleet riemutapaamisia, mutta poliittinen ilmapiiri on edennyt askelen parempaan suuntaan, Nieminen pohtii.

Erityisesti sote-kiinteistöt ovat olleet päätöksenteossa aihe, jonka yllä leijuu ikävä ilmapiiri.

- Edelleen joillakin valtuutetuilla on tarve henkilöidä asioita. Ei riitä, että asiassa ollaan eri mieltä.

Ikola-Norrbackaa Nieminen kuvailee diplomaattiseksi johtajaksi.

- Se on hyvä piirre tiettyyn pisteeseen asti, mutta Asikkalan kaltaisessa toimintaympäristössä johtamisessa pitää olla tiukkakin.

Kuntavaalien Asikkalan äänikuningas Juri Nieminen ei ole miettinyt Heinolan kaupunginjohtajaksi hakemista. – Oma bisnekseni menee siinä määrin hyvin, etten ehdi päätoimisesti politikoimaan, Nieminen hymähtää.
 

Niemisen oma rooli on käynnistynyt kunnanhallituksen puheenjohtajana.

- Käytän tehtävään aikaa vähemmän kuin edeltäjäni. Pidän näppini tehokkaasti irti operatiivisesta toiminnasta ja jätän viranhaltija- ja johtoryhmätyön rauhaan. Uskon, että toimintatapani on hyvä, ettei koeta poliittista ohjeistusta pienistä asioista.

Tuki on taattu johtajasopimuksella

Ikola-Norrbacka tunnistaa itsestään diplomaattisen kuvauksen. Hän liputtaa avoimen vuorovaikutuksen, vankkojen perustelujen ja demokraattisesti läpivietyjen päätösten puolesta.

- Viranhaltijana minun täytyy vahvistaa sitä, että kaikilla on riittävästi tietoa päätöksen taustaksi. Väitän, ettei vuorovaikutusta ole missään kunnassa liikaa. Kun asiat on perusteltu riittävän vahvasti ja järkevästi, niin niiden takana on parempi seistä.

Takana seisomisesta on sovittu johtajasopimuksessakin. Kunnan luottamushenkilöelinten ja erityisesti niiden puheenjohtajien tulee tukea kunnanjohtajaa työssään. Kuntalakiin nojaavassa sopimuksessa on sitouduttu myös kunnan johtavien elinten väliseen luottamukseen, kunnioittamiseen ja vuorovaikutukseen.

Mikäli kunnanjohtajan palvelusuhde purkautuu luottamuspulan vuoksi ja sopimuksen ehtojen mukaan, kunnanjohtaja ja kunnanhallitus pidättäytyvät arvostelemasta toisiaan ja tehtyä ratkaisua. Erokorvaus vastaa 12 kuukauden palkkaa.

Minna Krupka
minna.krupka@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Kaikki verkkopalvelut ovat jo käytössäsi ESA-tunnuksillasi.

Kirjaudu sisään

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje ja saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi (1)
kevät

Avoimmuus ja hyvät suhteet niin kuntalaisiin kun kunnanvaltuustoon on Hyvää esimies taitoa. Näin on parempi kunnanjohtajan omat arvot. Hyviä työvuosia Asikkalan kunnassa toivon.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X