Aiheet

Käyttäjätiedot

Käyttäjä:
Maksullinen sisältö:
Omat tiedot Kirjaudu ulos
Päijät-Häme

Lentomelu hermostutti Vesivehmaalla - taitolentokisat ja -leiri osuivat peräkkäisiin viikonloppuihin

Taitolennon SM-kisoihin harjoitellut Risto Niemi, 76, toi kesäkuussa Vesivehmaan ilmailupäivään näytille vuonna 1981 valmistuneen Christen Eagle II -taitolentokoneen. Kuva: Juha Tanhua

Asikkalan Vesivehmaan lentokentältä nousseiden koneiden melua on kritisoitu ESS:n  Näppis-palstalla. Paljon palautetta on tullut myös suoraan lentokentälle ja lentopaikan päällikölle Jukka Salokanteleelle.

- Tässä kävi vähän työtapaturma. Täällä oli 20.-23. heinäkuuta taitolennon kolmipäiväiset SM-kisat ja sitä edellisenä viikonloppuna kolmipäiväinen taitolentoleiri. Leiri siirtyi jo sovitusta aiemmasta ajankohdasta. Molemmissa oli paljon osallistujia, joten kentällä oli tavallista meluisampaa, Salokannel kertoo.

Taitolennosta lähtee enemmän ääntä kuin normaalista pienkonelennosta.

Järjestäjävastuu kisoista oli Urheilutaitolentäjät ry:llä ja ilmassa vastuu on lentäjällä. Lentopaikan valtuudet eivät yllä maanpinnan yläpuolelle, mutta ympäristöluvan mukaisia kellonaikoja täytyy noudattaa.

Näin Salokanteleen mukaan myös tehtiin. Vesivehmaan kentällä saa lentää arkisin kello 7-22 ja viikonloppuisin kello 8-21.

Osa valitti melusta, osa halusi tulla katsomaan

Lentokoneiden metelistä valittivat lähinnä kesäasukkaat, eivät niinkään paikalliset.

- Kesäasukkaat kokivat ongelmaksi sen, että ääni häiritsee vapaa-aikaa. Mutta taitolentokin on harrastus, kuten kesämökkeily.

Muutaman puhelun palaute meni Salokanteleen mielestä asiattomaksi. Moni taas kaipasi tietoa, mistä oli kyse. Ihmiset halusivat tulla katsomaan kisoja, joita ei ollut mainostettu yleisesti. Kentän laidalle saapuikin parhaimmillaan satoja katsojia.

- Jatkossa laadimme ohjeistuksen kisoja varten ja kehotamme järjestäjää tiedottamaan paremmin. Tosin muutamaan vuoteen tänne ei ole tulossa taitolentokisoja.

Vesivehmaata käyttää tavallisesti muutama paikallinen taitolentokone ja -harrastaja.

- Kokenutkin harrastaja jaksaa lentää päivässä vain kaksi kahdenkymmenen minuutin lentoa ja sen jälkeen on takki tyhjä. Kisoissa on liikkeellä paljon koneita, sillä sää ja aikataulu rajaavat lentämistä.

Joskus palautteissa myös yleistetään meluaikaa. Salokannel on saanut sähköpostia, että taitolentokoneilla on lennetty koko päivä.

- Silloin kone oli ollut ilmassa kolme kertaa, yhteensä 41 minuuttia. Toivomme tarkkuutta melupalautteisiin: missä palautteen antaja oli ja mihin aikaan lennettiin. Näin voimme tarttua asiaan paremmin.

Nina Räty
nina.raty@ess.fi

Haluatko lukea koko artikkelin?

Tämä sisältö on avoinna vain tilaajillemme.

Lue 2 viikkoa ilmaiseksi

Oletko jo tilaaja?

Tilaa ilmainen ESS.fi uutiskirje Saat kiinnostavimmat uutiset suoraan sähköpostiisi.

Suosittelemme

Kommentointi on väliaikaisesti pois käytöstä.

Näitä luetaan nyt

Paikallismediat

Lue seuraavaksi X